Klassikkoasemaan vuosikymmenien varrella nousseet Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista.
Apulaispormestari Piia Elon (sd.) mukaan Turussa ei haluta pitää materiaalia, joka ei vastaa ”tämän päivän maailmaa”. Pelistä nousi kohu myös muutama vuosi sitten, jolloin sen sanottiin toistavan kolonialistisia ja jopa rasistisia stereotypioita Afrikasta. Vuonna 2021 julkaistussa 70-vuotisversiossa pelin rosvohahmot korvattiin panttereilla.
Turun pormestari Minna Arve (kok.) sanoi, että Afrikan tähti -pelien kerääminen pois on ylimitoitettua.
– Ymmärrän apulaispormestari Piia Elon näkemyksen, mutta mielestäni reagointi oli hätäinen, enkä kannata poliittista ohjeistusta päiväkodeille esimerkiksi yksittäisten pelien suhteen – se ei ole mielestäni oikea tapa toimia, pormestari totesi.
Afrikan tähti -peliä valmistavan Martinexin varatoimitusjohtaja Jenni Jalava kertoo Ilta-Sanomille pitävänsä viime vuosien kohuja yllättävinä, sillä kyseessä on vain peli. Hän ei näe pelilaudassa tai kartassa loukkaavaa kuvastoa.
– Olen ajatellut niin, että esimerkiksi kuvituksessa näkyvät soturit kuvastavat Afrikassa tänäkin päivänä eläviä alkuperäiskansoja. Afrikkalaiset ovat itsekin heistä hyvin ylpeitä, Jalava sanoo IS:lle.
Hän huomauttaa, että pelissä olevia timantteja ei koskaan viedä pois Afrikasta.
– Ne jäävät uudestaan löydettäväksi ja avattavaksi. Pelillä ei ole kauheasti tekemistä todellisuuden kanssa, Jenni Jalava sanoo.
Edelliset kohut ovat lisänneet Afrikan tähti -pelin myyntiä merkittävästi. Sitä valmistaa Martinex Peliko-merkin alla. Martinex osti Pelikon liiketoiminnan vuonna 2003.