Ähtärin eläinpuiston pandat Lumi ja Pyry muuttivat marraskuun lopulla Kiinaan. Mukaan pandojen matkaan ensimmäiseksi viikoksi uudessa kodissa lähti myös eläintenhoidon edustaja Ähtäristä.
Ähtärin eläinpuiston tiedotteen mukaan matka sujui hyvin ja pandat saapuivat Kiinaan hyvävointisina.
Pandat ovat viettäneet aikaa karanteenikodissaan Beichuanin pandakeskuksessa Mianyangissa, Sichuanin provinssissa. Karanteeni kestää kuukauden, jonka jälkeen selviää pandojen lopullinen uusi koti.
– Pandojen arki jatkuu normaalisti suurimmaksi osaksi syöden ja nukkuen kotitarhan vaihtumisesta huolimatta. Hyvin sujuva arki kertoo, että pandat ovat kotiutuneet hienosti muuttomatkan jälkeen, Ähtärin eläinpuisto kertoo tiedotteessa.