Nainen katsoo Moskovassa sotilaita kunnioittavaa taulua. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA

”Äidit ovat raivoissaan” – sodan todellisuus paljastuu venäläisille

Ison osan kansasta kerrotaan kuitenkin yhä tukevan presidenttiään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Virolainen Postimees -lehti on haastatellut satunnaisia vironvenäläisiä ja selvittänyt asenteita Ukrainan sotaan ja talouspakotteisiin. Useimmilla heistä on tiiviit perhe- ja ystävyyssuhteet Venäjällä asuviin venäläisiin, joten he pystyvät kuvailemaan kansan tunnelmia.

Opiskelija Daniela Markova kertoo, että hänen näkemyksensä mukaan venäläiset eivät juurikaan välitä sodan takia asetetuista pakotteista. Hän kuitenkin toteaa, että elämä vauraiden Moskovan ja Pietarin ulkopuolella on erilaista kuin muualla Venäjällä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Orjolissa asuvat sukulaiseni puhuivat, että heillä on ongelmia viljan kanssa. Kaupoissa on pulaa jauhoista, ohrahelmistä, myslistä – kaikesta mikä on tehty viljasta. Ihmiset eivät kuitenkaan tunnista sodan ja viljapulan yhteyttä, Markova kertoo.

Sodan todellisuus on hänen mukaansa paljastunut hiljalleen venäläisille. Raakudessaan se kuitenkin koskettaa vielä vain pientä osaa kansasta.

– Vain ne perheet, joiden pojat mobilisoitiin ja lähetettiin Ukrainaan, näkevät sodan. Äidit ovat raivoissaan, koska ruumiit ovat tulossa takaisin. Venäläisillä on kuitenkin sellainen mentaliteetti, että he uskovat yhä valtaan ja (Vladimir) Putiniin ja ovat valmiita seisomaan tukevasti maansa puolella. Heidän mielestään Putin on erittäin älykäs mies, ja kaikki rakastavat ja palvovat häntä ja toivovat hänen hallitsevan ikuisesti.

Eläkeläinen Lidia Orlova kertoo, että venäläisillä on tällä hetkellä erittäin vaikeaa pakotteiden takia.

– Poliitisen ja taloudellisen tilanteen parantamiseksi on välttämätöntä, että maan asukkaat (venäläiset) vaatisivat itse rauhaa. Kehotan heitä vaatimaan Putinilta sodan lopettamista. Heidän pitää tehdä se, hän sanoo.

– Jos Venäjän kansa ei vaadi Putinilta sodan lopettamista, nämä pakotteet koituvat katastrofiksi väestölle.

Eläkeläisrouva Svetlana Nikiforova kertoo olevansa sitä mieltä, että ahdingossa olevat venäläiset pitäisi päästää Viroon.

– Täällä Narvassa toivotamme tervetulleeksi kaikki, jotka voivat huonosti Venäjällä. Meillä on paljon tyhjiä asuntoja, paljon venäläisiä ja paljon työtä, joihin emme löydä työntekijöitä, hän sanoo.

Myös hän kertoo vastustavansa sotaa.

– Olen kuolemaa vastaan, ampumista vastaan. Pitää neuvotella eikä taistella. Selvisin sodasta ja tiedän mitä se on – tuhoa, köyhyyttä ja kylmyyttä. Ei enää pommituksia tai ammuskeluja. Silloin myös Venäjä toipuu ja heille koittaa normaali elämä.

Opiskelija Rustam Gromov on eri mieltä rouvien kanssa.

– Sota on voitettava ja sillä selvä. Jos he valtaavat koko Ukrainan, kaikki palautuu ennalleen myös Venäjällä. Et voi jättää vihollisia aitasi taakse, se on mielipiteeni. Venäjällä on melko hyvä elintaso. Katsokaa, kuinka paljon meillä maksaa bensiini sähkö ja kuinka isoja vuokrat ovat. Siellä on kaikki halvempaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS