Aalto-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet ahmojen levinneisyyttä ensimmäistä kertaa koko Suomessa satelliittikuvien, maastomittauksien ja lumijälkihavaintojen avulla. Tällaisen menetelmän käyttäminen eläinlajien tutkimuksessa on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista.
Pohjois-Suomen tuntureilla ja metsissä tyypillisesti viihtynyt ahma on petoeläin, joka luokiteltiin Suomessa uhanalaiseksi jo 1980-luvulla. Tiedot ahman historiallisesta levinneisyydestä ovat puutteellisia, mutta vielä 1800-luvulla ahma asutti myös Etelä-Suomea. Metsästyksen myötä laji hävisi alueelta.
Tuore tutkimus tarjoaa ensimmäistä kertaa koko maan kattavaa tietoa siitä, millaisia elinympäristöjä uusille alueille levittäytyvät ahmat suosivat.
– Laji on palaamassa historialliselle elinalueelleen Etelä-Suomeen, ja tutkimuksemme mukaan etelässä tyypilliset lehtipuuvaltaiset sekametsät voivatkin olla ahmalle luultua tärkeämpiä elinympäristöjä, kertoo Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Pinja-Emilia Lämsä.
Viimeaikaisesta kannankasvusta huolimatta ahman selviytymistä uhkaa yhä populaation pieni koko, heikko geneettinen elinvoimaisuus ja pirstoutunut levinneisyys. Tutkimuksessa hyödynnetty kaukokartoitus ja maastomittaukset antavat kuitenkin elintärkeää tietoa luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.
– Elinympäristöjen ymmärtäminen on oleellista lajin suojelun ja kannanhoidon kehittämiseksi, kommentoi Aalto-yliopiston kaukokartoituksen professori Miina Rautiainen.
Metsämaiseman pirstoutuminen uhkana
Tutkimuksessa ahmojen havaittiin suosivan laajoja metsäalueita, joissa on lehtipuustoa. Ahmoja ei juuri esiintynyt tuoreiden avohakkuiden lähistöillä, kun taas vanhemmat, kymmenisen vuotta sitten tehdyt hakkuut vetivät ahmoja puoleensa. Lisäksi ahmat suosivat alueita, joilla puusto ei ollut kovin tiheää.
Aiemmin ahmojen levinneisyyttä ja elinympäristöjä on tutkittu lähinnä vuoristoisilla alueilla, joiden kasvisto poikkeaa Suomen matalamaastoisista boreaalisen vyöhykkeen metsistä.
Lämsän mukaan onkin tärkeää ymmärtää, millaisia elinympäristöjä ahma suosii juuri Suomessa, jossa metsätalous vaikuttaa voimakkaasti metsien rakenteeseen.
– Suomessa metsien keskimääräinen kuviokoko, eli puustoltaan ja kasvupaikaltaan yhtenäinen metsän osa, on pieni, ja päätöksenteossa tämä voi johtaa metsämaiseman tilkkutäkkimäiseen pirstoutumiseen. Ahman elinympäristöjen turvaamiseksi tulisi suosia sekametsiä ja säilyttää laajoja, yhtenäisiä metsäalueita, Lämsä sanoo.
Kaukokartoitus kertoo ympäristömuutosten vaikutuksista
Luonnonvarakeskuksen kanssa yhteistyössä toteutettu tutkimus tehtiin yhdistämällä satelliittikuviin ja maastomittauksiin perustuvaa valtakunnan metsien inventointiaineistoa sekä ahmojen lumijälkilaskentaa.
Menetelmän avulla tutkijat pystyivät tarkastelemaan metsien ominaisuuksien vaikutusta ahman esiintyvyyteen laajassa mittakaavassa.
Rautiaisen mukaan kaukokartoitus tarjoaakin erinomaisen keinon tarkastella eläinlajien levittäytymistä laajoilla alueilla, sillä satelliitti- ja lentokonekuvat tuovat yhä tarkempaa tietoa metsien muutoksista ja niiden vaikutuksista eläimistöön.
– Tulevaisuudessa voimme kaukokartoituksen avulla seurata entistä yksityiskohtaisemmin, miten esimerkiksi kasvillisuuden muutokset tai muut ympäristömuutokset Suomessa vaikuttavat eläinpopulaatioihin, Rautiainen sanoo.
Tutkimus on äskettäin ilmestynyt Ecology and Evolution -lehdessä.
