Yrittäjä ja tanssitaiteilija Aira Samulinin eteisessä Helsingin Bulevardilla on poikkeuksellisen iso, puinen hattuteline. Samulin nappaa sieltä tottuneesti hattuja. Hän tuntee niiden tekijät ja tarinat. Tunnustelee hellästi niiden pintaa.
– Tämä on syntymättömän karitsan nahkaa. Katso, miten tämä säihkyy – ja tämä vihreys!
Viereisessä huoneessa on hyllyjä, jotka notkuvat kenkiä siisteissä riveissä. Kiiltonahkaisia juhlakenkiä, yli polven ulottuvia mokkasaappaita. Olemme kuin kenkäkaupassa – tai emme sittenkään.
– Nämä kaikki ovat kokoa 42, hän sanoo ja naurahtaa.
Samulin on ottanut vanhat kenkänsä, hattunsa ja vaatteensa esille. Hän on sopinut niiden myynnistä kierrätettyä muotia myyvälle Relove-ketjulle, jota pyörittää Noora Hautakangas ja joka avasi keväällä myymälän Stockmannille.
Samulin vaikuttaa silmin nähden innostuneelta uudesta yhteistyökuviosta. Se on samalla keino paikata korona-ajan tulonmenetyksiä, kun matkailu Lohjalla sijaitsevaan Hyrsylän Mutkaankin oli pitkään jäissä.
Muoti ja tanssi ”kaikki kaikessa”
Koronan iskiessä Suomeen keväällä 2020 Samulin eristäytyi monien muiden vanhusten tapaan kotiinsa. Ei tavannut ketään 4,5 kuukauteen.
Ystäville hän vilkutti parvekkeelta. Oli aikaa penkoa kaappeja ja järjestellä valokuvia. Aika kului nopeasti. Monilla lapsilla korona-aika on sen sijaan tuntunut varmasti pitkältä.
Miksi näin – tätä Samulin on pohtinut. Muistellut itsekin, miten lapsena talvisodan 105 päivää tuntuivat todella pitkältä ajanjaksolta, kun taas koronakaranteenissa 105 päivää menivät yhdessä hujauksessa.
– Itse täytän seuraavaksi 95 vuotta ja tuntuu, että aika menee koko ajan vain nopeammin ja nopeammin. Sitä ei todellakaan tarvitse pelätä, että vanhemmiten aika käy pitkäksi.
Aira Samulin oli kevään kuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaana. Mottona oli ”Ota valtaan vanhuutesi!”
– Tällä tarkoitan, että järjestä asiasi ajoissa sillä tavoin, kun haluat elää vanhuutesi loppuosan. Sitten kun et enää pysty tätä tekemään, muut päättävät puolestasi.
Samulin on puhunut paljon omassa kodissa asumisen puolesta. Tämä edellyttää erilaisten esteettömien ratkaisujen pohtimista. Kotiin voi tuoda myös kuntoilulaitteita. Siellä voi olla pehmeä matto ja peiliseinä tanssimiseen, kuten Samulinilla.
– Muoti ja tanssi, ne ovat minulle kaikki kaikessa. Fyysinen ilmaisu kertoo minulle enemmän kuin puhe. Näen ihmisen kehonkielestä, miten asiat ovat.
Nuoria ei ymmärretä
Aira Samulin on ollut pitkän uransa aikana paljon tekemisissä nuorten kanssa. Hän ihailee ja kunnioittaa myös tämän päivän nuoria. Kun puhutaan nuorten pahoinvoinnista, Samulin näkee taustalla usein sen, että ”nuoret eivät ole aina oikein ymmärrettyjä”.
Tiukkojen neuvojen ja opastusten sijaan hän kannustaa itse kutakin pohtimaan, miten nuorta katsoo. Miten hänen kanssaan on läsnä.
Samanlaista kunnioittavaa lähestymistapaa hän toivoo myös vanhuksiin.
– Liian helposti mennään heti neuvomaan ja oikomaan, jos joku ei muista jotain.
Samulinilla on tässä konkreettinen ehdotus, jolla voitaisiin vastata vanhusten yksinäisyyden kokemuksiin korona-aikana.
Kuntien ja kaupunkien johtajien pitäisi järjestää ympäri Suomen tilaisuuksia, joissa he kutsuisivat nämä syömään yhdessä. Tarjolla olisi hyvää ruokaa, viinejä, mielenkiintoista ohjelmaa. Kaupungin tai kunnan johtaja pitäisi puheen.
– Tämä olisi oikeasti kova juttu. Ja näitä tilaisuuksia pitäisi järjestää pian, koska vanhuus ei odota.
Sanaa ”vanhus” Samulin käyttää itsestään mielellään ja ylpeänä. Hän ei halua olla mikään ”seniori” tai ”ikäihminen”.
– Ihmisiähän me olemme kaikki. On lapset, nuoriso, keski-ikäiset ja vanhukset.
Kuolema ei pelota
Kun Samulin katsoo elämäänsä taaksepäin, hän sanoo, ettei ole jäänyt unelmoimaan. Eikä itkemään tai katumaan. Elämä ei ole ollut aina helppoa, mutta ei ole järkeä lähteä pohtimaan, olisiko joitain asioita voinut tehdä toisin. Joskus kahdesta pahasta on valittava vähemmän huono.
– Ja jos jää liikaa unelmoimaan saattaa käydä niin, että asiat menevät ohi. Täytyy olla realisti ja tarttua niihin mahdollisuuksiin, mitä on. Kuten vaikkapa nyt tämä vintage-muoti. Ottaa tilanteesta kiinni, ennen kuin se karkaa.
Kuolemaa hän ei myöskään pelkää:
– Ei ole muuta pelättävää kuin pelko. Sitä pitää pelätä.
Juttu on julkaistu alun perin vuoden 2021 syksyllä ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä.
