Iranin myöhään lauantaina ja sunnuntain vastaisena yönä Israeliin toteuttama ilmaisku tehtiin Israelin mukaan noin 170 dronella, 30 risteilyohjuksella ja 120 ballistisella ohjuksella. Israel onnistui torjumaan jopa 99 prosenttia droneista ja ohjuksista. Kukaan ei kuollut, ja aineelliset vahingotkin jäivät vähäisiksi.
Isku meni niin laajasti mönkään, että monet uskovat, ettei Iran olisi tarkoittanutkaan iskun onnistuvan. Yhtenä mahdollisuutena on esitetty, että Iranilla oli toiminnalleen sisäpoliittisia syitä, tai että iskun psykologinen voima olisi kohdistettu näytöksi Iranin liittolaisille kuten Hamasille ja Jemenin huthikapinallisille. Suomen Israelin-suurlähettiläs Nina Nordström arvioi Ylen aamussa, että Iran halusi esitellä pelotetta.
Isku oli todennäköisesti ihan oikea isku, jonka oli tarkoitus onnistua, arvioi ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW). Venäjä on käyttänyt hyvin samantyyppisiä ilmaiskuja Ukrainassa. Sen lisäksi että Venäjä on käyttänyt samoja, iranilaisia Shaheed-itsemurhalennokkeja, sillä on samanlainen iskutapa, jossa käytetään sekä droneja että ohjuksia. Ukrainan torjuntaprosentti on ISW:n mukaan noin 46, eli lähes puolet Venäjän lähettämistä tuhovälineistä on pysähtynyt Ukrainan ilmatorjuntaan.
ISW:n mukaan Iran on ottanut oppia Venäjältä ja arvioinut hyökkäyksensä onnistumisprosentin todennäköisesti korkeammaksi. Erona Venäjän ja Ukrainan sekä Iranin ja Israelin välillä on kuitenkin se, että Ukrainalla ei ole käytettävissään ilmavoimia vastaavassa mittakaavassa torjumaan hyökkäyksiä. Lisäksi Israelia auttoivat Yhdysvallat, Britannia ja Jordania jotka osaltaan ampuvat Iranin lähettämiä kohteita alas niiden ollessa matkalla kohti Israelia.
ISW arvioi, että myös Venäjä ottaa oppia modernista ilmatorjunnasta ja sen toiminnasta Iranin epäonnistumisen tiimoilta. Iranin arvioidaan mahdollisesti jakavan tietojaan Venäjälle. Länsimaat ovat nimittäin lähettäneet länsimaista ilmatorjuntakalustoa Ukrainaan.
This is what a 99% interception rate looks like. Operational footage from the Aerial Defense System protecting the Israeli airspace: pic.twitter.com/eAwcUPUDw2
— Israel Defense Forces (@IDF) April 14, 2024