Verkkouutiset

Ukrainalainen telatykki Donetskin alueella. AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT

Ukrainalla ei ole riittävästi aseita uusien prikaatien varustamiseen

Asevajeen taustalla on arvion mukaan länsimaiden tuen viivästyminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukraina pyrkii helpottamaan määrällistä alivoimaansa liikekannallepanolla, mutta puolustajalla ei välttämättä ole riittävästi aseita ja kalustoa uusien prikaatien varustamiseksi,  arvioi ajatushautomo The Institute for the Study of War.

Ajatushautomon katsauksen mukaan merkittävin syy varusteiden vajeeseen on läntisen avun riittämättömyys ja viivästykset jo luvatussa aseavussa.

Raportin mukaan läntinen apu on erittäin tärkeää Ukrainan puolustuksen kannalta. Ajatushautomo arvioi, että vain läntisten maiden aseavun avulla Ukraina voi yrittää ottaa aloitetta itselleen.

ISW:n mukaan sodan pitkittyminen palvelee vain Venäjän etua. Raportissa arvioidaan, että Venäjän joukot pyrkivät nyt sitomaan Ukrainan resursseja koko rintamalinjan laajuudelta kuluttaakseen ja väsyttääkseen puolustajan joukkoja.

Tuoreiden joukkojen avulla Ukraina voisi ajatushautomon mukaan haastaa Venäjää voimakkaammin ja helpottaa tilannetta rintamalinjan vaikeimmilla alueilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)