Susi Kuhmon rajavyöhykkeellä 16. elokuuta 2022. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Ajokoira jälleen suden hampaisiin – edes varoituslaukaus ei auttanut

Metsästyskaudella 2023–2024 sudet raatelivat tai tappoivat 66 metsästyskoiraa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Torstaina 24. lokakuuta jälleen yksi metsästyskoira kuoli suden hampaisiin. Tapaus sattui jänisjahdin yhteydessä Joensuun itäosassa.

– Laskin koirani irti maastoon kello 8.37 aamulla. Tutkasta huomasin koiran jälkitarkasta käyttäytymisestä, että se oli löytänyt jäniksen yöjäljen kello 8.50 ja alkoi selvittää sitä. Mutta sitten, kello 9.13, kuului hirmuinen huuto, koiran omistaja kertaa tapahtumia Metsästäjäliiton tiedotteessa.

Hän oli silloin vain 160 metrin päässä koirasta, otti haulikkonsa ja lähti juoksemaan koiran luokse. Koira huusi toisen kerran.

– Laskeuduin loivaa rinnettä ja olin noin 60 metrin päässä, kun näin suden ja koiran maassa suden jalkojen välissä. Olin huutanut ja kutsunut koiraa koko ajan ja tajusin siinä vaiheessa myös ampua haulikolla ilmaan.

Susi ei kuitenkaan lähtenyt lipettiin, vaan peruutti noin kymmenen metriä, pysähtyi ja kääntyi koiranomistajaan päin.

– Jatkoin juoksemista ja huutamista ja ammuin toisenkin laukauksen ilmaan. Kun olin noin 30 metrin päässä, susi jolkutteli rauhallisesti pois.

Koira, 4-vuotias ajokoiranarttu, oli pahasti raadeltu, mutta vielä hengissä.

– Nappasin koiran syliini ja lähdin autolle. Huomasin, että susi oli iskenyt siihen todella pahasti. Sitä oli purtu takaosasta ja kyljestä näkyi sisäelimet.

Koira kuoli autossa matkalla eläinlääkärille. Omistaja kertoo koiransa olleen vieraille koirille hyvin arka ja sen pelänneen metsässä säkä pystyssä, jos siellä oli jotain sen mielestä pelottavaa. Susi on luultavasti päässyt yllättämään koiran täydellisesti.

– Se oli iso, aikuinen susi, jonka vieressä ajokoiranarttu näytti todella pieneltä. Minulle jäi sellainen kuva, että susi oli varsin peloton eikä ollenkaan ihmisarka, kun se ei ensimmäisestä varoituslaukauksesta lähtenyt karkuun. Lisäksi se on varmasti kuullut autojen äänet, kun tulimme alueelle, ja kun juttelimme kaverini kanssa, omistaja kertoo.

Metsästyskaudella 2023–2024 sudet raatelivat tai tappoivat 66 metsästyskoiraa metsästäjien epävirallisen ilmoitusjärjestelmän mukaan.

Metsästäjäliiton mukaan koirien käyttö metsästyksessä vähenee vuosi vuodelta susien määrän kasvaessa, sillä luonnollisesti koiranomistajat pyrkivät suojelemaan koiriaan susilta.

– Silti vahinkoja tapahtuu paljon. Myös tänä syksynä aktiivisimman jahtikauden aikaan metsästyskoiria joutuu suden suuhun jopa joka toinen päivä.

Metsästäjäliiton toiveena on, että maa- ja metsätalousministeriön suurpetotyöryhmän työn tuloksena suurpetojen luontodirektiivin mukainen kannanhoidollinen metsästys on käytännössä mahdollista. Kannanhoidollisella metsästyksellä pidetään yllä suurpetojen eli karhun, suden ja ilveksen ihmis- ja koirapelkoa, mutta varmistetaan samalla niiden suojelu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)