Akava on esittänyt terveyspoliittisessa ohjelmassaan, että palvelujen järjestämis- ja tuottamusvastuu erotetaan toisistaan.
Akavan mielestä järjestämisvastuun pitää olla riittävän laajalla taloudellisella ja väestöpohjalla. Tämä varmistaisi yhdenvertaisten ja laadukkaiden sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden.
– Vaikka lakiesitys näyttää kaatuvan tällä erää valtiosääntöoikeudellisiin ongelmiin, uudistusta on Akavan mielestä perusteltua jatkaa, Sture Fjäder toteaa. Paljon valmistelutyötä ja taustaselvittelyä on jo tehty, joten pohjaa asian eteenpäin viemiseen on olemassa, hän jatkaa.
– Uudistusta ei pidä pilata kiireellä, vaan valmistelua tulee tehdä perustuslakivaliokunnan viitoittamalla tiellä. Valmistelussa on kunnioitettava avoimuutta, kuten perustuslakivaliokuntakin korosti. Tämä jäänee kuitenkin seuraavan vaalikauden asiaksi, toteaa lakimies Paula Ilveskivi Akavasta.