Alexander Stubb antoi tänään Helsingissä haastattelun FT:n Henry Foylle. Kuvakaappaus videolta / YouTube.

Alexander Stubb Kiinasta: Jos puhutaan rauhasta ja harmoniasta, pitäisi tehdä myös tekoja

Presidentti kertoi palanneensa YK-kokouksesta optimistisempana kuin alun perin ajatteli.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tasavallan presidentti Alexander Stubb oli Helsingin turvallisuuskonferenssin avajaisten yhteydessä The Financial Times -lehden Brysselin-toimituksen päällikön Henry Foyn haastateltavana.

Juuri New Yorkista YK:n yleiskokousviikolta palannut Stubb kertoi tulevansa kokouksesta hieman optimistisempana kuin alun perin odottikaan. Vaikka käynnissä olevien sotien suhteen tilanne on synkkä ja niissä ei saatu merkittävää edistystä aikaan, presidentti sanoi uskovansa mahdollisuuteen, että multilateraalisuus eli monenkeskinen yhteistyö ja päätöksenteko palaa maailmanpolitiikkaan, mistä saatiin alustava sopimus aikaiseksi.

Stubb kertoi myös tavanneensa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin, nyt kuudetta kertaa puolen vuoden aikana ja sanoi, ettei tunnistanut Zelenskyissä sotaväsymystä.

– Hän oli ehkä hiukan optimistisempi nyt kuin huhtikuussa. Optimistisempi kyvystään saada mitä haluaa, eli rahoitusta, ammuksia, sotakalustoa ja lopulta oikeuden iskeä Venäjälle pitkän matkan ohjuksilla, Stubb tarkensi.

Stubbin mukaan Yhdysvaltoja yritetään saada antamaan lupa Ukrainalle pitkän kantaman aseiden käyttöön puolustustarkoituksissa ja samalla globaalia etelää yritetään vakuuttaa siitä, että mikäli Venäjän annetaan vallata laittomasti aluetta Ukrainassa, sama tulee myöhemmin tapahtumaan jopa puolella maailmaa, mistä seuraa vain lisää epätasapainoa.

Stubb harmitteli myös sitä, että YK käytännössä on tällä hetkellä poissa kaikilta rauhanneuvotteluiden areenoilta.

– Jos meillä ei ole multilateraalisia organisaatioita, saamme hyvin harvoin aikaan tuloksia, hän totesi.

FT:n toimittaja tiedusteli myös Stubbilta tämän aiemmasta lausunnosta siitä, että Kiina voisi lopettaa Venäjän sotimisen Ukrainassa puhelinsoitolla.

Stubb vastasi, että hän on yrittänyt vaikuttaa siihen, että Kiina ottaisi osaa rauhan aikaansaamiseen, ei sen vuoksi, että olisi samaa mieltä Kiinan ja Brasilian laatiman rauhansuunnitelman kanssa, vaan siksi, että Kiinalla on niin vahva ote Venäjästä.

– Jos puhutaan rauhallisesta yhteiselosta, harmoniasta, ja yleensäkin rauhasta, on puheiden lisäksi tehtävä tekoja, Stubb sanoi Kiinaan viitaten.

Stubbin mukaan Kiinan presidentti Xi Jinpingillä on niin vahva vaikutusvalta Vladimir Putiniin, että hänen pitäisi toimia.

– On kiinnostavaa nähdä, mikä reaktio on nyt, kun jälleen kerran Putinin retoriikka ydinaseisiin liittyen on varsin aggressiivista. Viime kerralla Kiina ja globaali etelä sanovat, että jo riittää, presidentti kommentoi.

Kolmatta kertaa järjestettävä Helsinki Security Forum -konferenssi kokoaa pääkaupunkiin ulkopolitiikan asiantuntijoita ja kansainvälisen turvallisuuspolitiikan vaikuttajia 27.–29. syyskuuta.

Konferenssi koostuu kutsuvierasohjelmasta sekä laajalle yleisölle striimattavista puheenvuoroista ja paneelikeskusteluista. Kattoteemana on “Towards a Total Defence of Europe – From Apathy to Action?”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)