Kokoomuksen tulevan presidenttiehdokkaan Alexander Stubbin mukaan Euroopassa uskottiin pitkään, että yhteistyö Venäjän kanssa johtaisi maan länsimaalaistumiseen.
– Niin ei käynyt, Stubb sanoi Euroopan turvallisuuspolitiikkaa käsittelevässä Helsinki Security Forum-tapahtumassa perjantaina.
Esimerkkeinä hän mainitsee Georgian sodan vuodelta 2008 ja Krimin niemimaan valtauksen 2014. Käännekohta tapahtui Stubbin mukaan vuonna 2022, jolloin Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa.
– Ja meidän on elettävä sen kanssa, Stubb sanoo.
Stubbin mukaan Euroopalla on suunnitelma muuttuneesta tilanteesta huolimatta.
– Lähtökohtana on, että katsomme pitkälti pysyvästi jakautunutta Eurooppaa, jossa Venäjä ja Valko-Venäjä ovat erillään muusta Euroopasta.
Hänen mukaansa tulevaisuudessa on kyse myös Euroopan integroinnista, sillä maailmanjärjestys ja Euroopan turvallisuus ovat muuttuneet. Se tarkoittaa muuttunutta suhtautumista myös Venäjään. Stubbin mukaan maata tulee käsitellä imperialistisena ja aggressiivisena valtiona.
– [Vladimir] Putin ymmärtää vain yhden kielen, voiman kielen.
Keskustelutilaisuudessa Stubb sanoo jopa yllättyneensä, kuinka yhtenäisesti Eurooppa on kyennyt toimimaan Venäjän aloittaman hyökkäyssodan jälkeen. Hänen mukaansa Putin teki Euroopan unionista aiempaa yhtenäisemmän ja elvytti transatlanttisen yhteistyön.
Englanninkieliseen keskusteluun osallistuivat Stubbin lisäksi valitsijayhdistyksen kautta presidentiksi pyrkivät Mika Aaltola ja Pekka Haavisto.