Krimin manner-Venäjään yhdistävä Kertsinsalmen silta. WIKIMEDIA COMMONS

Aloittiko Moskova puhdistuksen Krimillä?

Jo kaksi korkeaa virkamiestä on siirretty näkyvästi sivuun vakavista rikoksista epäiltyinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän mediassa kerrottiin eilen Venäjän miehittämän Krimin entisen hätätilaministerin Sergei Sadaklijevin vangitsemisesta. Nyt uutisoidaan, että myös Venäjän kansalliskaartin eli Rosgvardian Krimin apulaispäällikkö Vitali Salmanov on siirretty syrjään tehtävistään rikoksista epäiltynä.

Samanaikaiset uutiset korkeiden venäläisten paikallisviranomaisten pidätyksistä herättävät kysymyksiä siitä, onko kyseessä jonkinlainen puhdistus.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Viranomaislähteisiinsä viittaavan venäläisen TASS:n mukaan Salmanovia epäillään virka-asemansa väärinkäytöstä. Rikostutkintaa johtaa Venäjän tutkintakomitean Krimin ja Sevastopolin osasto. Muita yksityiskohtia ei ollut vielä torstaina kerrottu julkisuuteen.

Entisen hätätilaministeri Sadaklijevin kerrottiin eronneen tehtävistään omasta aloitteestaan elokuun alussa. Sittemmin ilmeni, että Sadaklijev oli pidätetty. Eilen uutisoitiin, että venäläinen tuomioistuin Krimillä oli päättänyt jatkaa hänen vangitsemistaan ainakin marraskuun 9. päivään asti.

Interfaxin mukaan Sadaklijevia epäillään vakavista rikoksista. Julkisuuteen kerrottu rikosnimike koskee valtiollisten salaisuuksien paljastamista. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n kerrotaan johtavan tutkintaa epäiltyjen rikosten vakavuuden takia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS