Ukrainan joukot ovat käyneet viime viikkoina kiivaita taisteluita Venäjän ja Pohjois-Korean sotilaita vastaan Kurskin alueella.
Venäjän sotilasjohdon tavoitteena on työntää elokuun alussa Kurskiin edenneet ukrainalaiset pois ennen mahdollisia tulitaukoneuvotteluita Yhdysvaltain tulevan presidentti Donald Trumpin hallinnon kanssa. Trumpin virkaanastujaiset pidetään 20. tammikuuta 2025.
Venäjän asevoimien arvioitiin koonneen marraskuuhun mennessä noin 50 000 sotilasta Kurskin alueelle. Mukana on noin 10 000 pohjoiskorealaista sotilasta, joiden kanssa operointi on osoittautunut haastavaksi. Pohjoiskorealaisten kerrotaan jo kärsineen tappioita epäonnistuneissa hyökkäyksissä.
Ukrainalainen United24-media on seurannut rajan lähelle sijoitettua 47. prikaatia, joka tukee muiden yksiköiden taistelua Kurskissa. Prikaatin kalustosta löytyy Yhdysvaltain toimittamia M2 Bradley -rynnäkkövaunuja. Ne voivat kuljettaa etulinjaan kahdeksan sotilasta, mutta evakuointitilanteessa panssaroituihin sisätiloihin mahtuu useampikin.
– Vaunun nopeus on uskomaton. Tulivoima myös, vaunukuljettaja sanoo.
Yhdysvallat on toimittanut tähän mennessä Ukrainan tueksi yli 300 Bradley-vaunua. Niitä käytettiin ensimmäistä kertaa taistelutehtävissä Persianlahden sodassa, jossa ne tuhosivat M1 Abrams -panssarivaunuja enemmän Irakin kalustoa. Bradleyt on varustettu 25 millimetrin M242 Bushmaster -konetykeillä ja TOW-panssarintorjuntaohjuksilla.
Ukrainalainen vaunukomentaja sanoo ajoneuvojen soveltuvan hyvin Kurskin olosuhteisiin. Niillä voidaan viedä jalkaväkeä etulinjaan ja evakuoida haavoittuneita.
– Koordinoimme myös panssarivaunujen ja muiden rynnäkkövaunujen kanssa. Näin pystymme torjumaan rynnäkköjä, sotilas sanoo.
Modernin taistelukentän kannalta on olennaista, että Bradley-vaunut kestävät myös FPV-räjähdelennokkien osumia. Suojausta on vahvistettu asentamalla vaunujen päälle drooneilta suojaavia verkkoja.