Palvelualojen ammattiliitto PAM ilmoitti tänään teknologiayhtiö Woltille keskeyttävänsä neuvottelut ruokalähettien kollektiivisopimuksista.
Neuvotteluissa edistyttiin ammattiliiton mukaan joissakin lähettityön tekemisen ehtoja käsittelevissä asioissa sekä korvausmallin rakenteessa, mutta Woltin esittämää vähimmäiskorvaustasoa PAM ja ammattiosasto PAM Couriers Finland eivät voi hyväksyä.
Ammattiliiton mukaan esitys olisi nostanut keskimäärin lähettien korvausta vain kahdella eurolla päivässä. Osalla korvaukset olisivat voineet laskea.
– Emme voi tehdä sopimusta, joka ei aidosti parantaisi lähettien toimeentuloa ja työn teon olosuhteita. Lähetit ansaitsevat työelämän perusoikeudet ja niihin kuuluu reilu korvaus ja sen myötä inhimillinen työkuorma, PAM Couriers Finlandin puheenjohtaja Papy Nkunda sanoo tiedotteessa.
Neuvotteluissa on ollut esillä malleja, jotka takaisivat vähimmäiskorvauksen aktiiviajalta eli ajalta, jolloin lähetti noutaa tuotteita ja toimittaa niitä. PAM on tavoitellut sopimuksia sekä itsensätyöllistäville että työsuhteisille läheteille.
Ammattiliiton tavoite on edelleen saada sopimukset ruokaläheteille. Neuvotteluja ollaan valmiita jatkamaan, mutta PAM sanoo odottavansa Woltilta ”vastuullisuutta ja aitoa halua parantaa omistajiensa tuloksentekijöiden työn tekemisen ehtoja”.