Angela Merkel: Nationalismi johtaa sotaan

Saksan liittokanslerin mukaan EU:n on keskityttävä suuriin kysymyksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Euroopassa on nautittu yli 70 vuotta kestäneestä rauhasta. Me olemme rauhan ja vapauden takajia, Saksan liittokansleri ja CDU-puolueen puheenjohtaja Angela Merkel totesi puheessaan EPP:n suurkongressissa Helsingissä.

Merkel muistutti ensimmäisen ja toisen maailmansodan kauhuista. Hän ennusti Euroopalle vaikeita aikoja.

– Olen vakuuttunut siitä että tulevista vaaleista tulee haastavat. Esillä on niin verotus kuin sosiaaliturvakin, mutta ennen kaikkea kyse on asenteista – me näemme, olemmeko oppineet 1900-luvun kauheuksista, hän totesi.

EPP:ssä on Merkelin mukaan opittu, että eurooppalaiset ovat vahvimpia yhdessä.

– Me tiedämme, että nationalismi johtaa sotaan. Vahvimman oikeutta ei tule seurata.

Angela Merkel korosti, että Eurooppa pysyy vahvana suojelemalla demokratiaa ja vapautta.

– Olemme rakentaneet euroopan tälle pohjalle. Euroopan on ratkaistava isot asiat. Muut asiat voidaan ratkaista paikallisella ja kansallisella tasolla.

Merkelin mukaan Euroopassa on tuettava pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuutta luoda työpaikkoja sekä taattava kansan ja rajojen turvallisuus. Merkel totesi Euroopan pärjäävän Kiinaa, Venäjää ja Yhdysvaltoja vastaan vain pysymällä yhdessä.

– Meillä on oltava yhteinen ulko ja turvallisuus sekä puolustuspolitiikka, muuten meitä ei oteta vakavasti.

Angela Merkel sai heti puheensa aluksi seisovat suosionosoitukset. Pitkäaikainen liittokansleri ilmoitti lokakuun lopussa, ettei hän aio enää asettua joulukuussa ehdolle CDU-puolueen puheenjohtajaksi. Hän kertoi jatkavansa kuitenkin liittokanslerina tämän vaalikauden loppuun eli vuoteen 2021 asti. Merkel aikoo päättää poliittisen uransa siihen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)