Venäjän lippu liehuu parlamenttitalolla Moskovassa. AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA

Antaako Vladimir Putin ministereille potkuja? Epävarmuus leviää Kremlissä

Venäjän diktaattorin kerrotaan viivyttelevän presidentinvaaliin liittyvien päätösten kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän tuleva presidentinvaali saattaa johtaa muutoksiin maan johdossa, arvioi Venäjä-asiantuntija, tutkija Tatjana Stanovaja R.Politik -analyysiyhtiönsä tuoreessa julkaisussa. Edessä voi mahdollisesti olla jopa kilvoittelu Venäjän pääministerin paikasta.

Hyvistä lähteistään tunnettu Stanovaja viittaa Kremlissä tiettävästi käynnissä olevaan strategiahankkeeseen. Diktaattori Vladimir Putinin on kerrottu hyväksyneen niin kutsuttujen ”toukokuun määräysten” valmistelun. Niissä on määrä keskittyä valtiollisiin kehityshankkeisiin, jotka jatkuvat aina vuoteen 2036 asti.

Määräykset aiotaan julkisuudessa olevien tietojen mukaan käsitellä ja hyväksyä ensi vuoden presidentinvaalin jälkeen, mutta luonnokset tullaan julkaisemaan jo joulukuussa. Toukokuun määräyksistä odotetaan pääasiakirjaa Venäjän yhteiskunnan ja talouden suuntaviivoista seuraaville 12 vuodelle.

Vladimir Putin valvoo ydinaseharjoitusta propagandakuvassa lokakuun 25. päivänä. AFP / LEHTIKUVA / GAVRIIL GRIGOROV

Toukokuun määräysten on helppo kuvitella tulevan isoksi osaksi Vladimir Putinin ”kampanjaa”, vaikka sellaista istuva diktaattori ei varsinaisesti aio käydäkään.

Sisäpiirilähteistä Venäjän mediaan aiemmin tihkuneiden tietojen mukaan Putinia ja vaaleja koskevassa viestinnässä aiotaan keskittyä marraskuun 4. päivänä Moskovassa avattavaan Venäjä-foorumiin. Suurtapahtuma jatkuu ensi vuoden huhtikuulle asti. Eräs lähde kuvaili virallisesti politiikkaan liittymätöntä foorumia hiljattain venäläislehti Kommersantille Putinin kampanjan ydintapahtumaksi. Hyökkäyssodasta Ukrainassa aiotaan taas tietojen mukaan puhua vaalien alla niin vähän kuin suinkin mahdollista.

Paluu vuoteen 2012

Vladimir Putin allekirjoitti ensimmäiset toukokuun määräykset presidentinvaalin jälkeen alkukesästä 2012. 218 määräyksen sarjan oli tarkoitus määrittää politiikan suuntaviivoja seuraaville kahdeksalle vuodelle. Sittemmin monia linjauksia muutettiin ja joitain jopa peruttiin.

Uusien määräysten julkistamisella on Tatjana Stanovajan arvion mukaan kaksiosainen poliittinen merkitys. Yhtäältä ne korostavat Putinin aikomusta julkistaa sodan muuttamaan tilanteeseen sopiva uusi yhteiskunnallinen ja talouspoliittinen strategia ennen odotettua uudelleenvalintaansa maaliskuussa. Toisaalta määräysten valmistelu kuvastaa Kremlin sisäistä valtakamppailua.

Hanke on Putinin avustaja Maksim Oreshkinin käsissä. Stanovajan lähteiden mukaan Oreshkin haaveilee Venäjän pääministeri Mihail Mishustinin paikasta ja näkee määräysten valmistelun väylänä oman profiilinsa nostamiseen.

Mihail Mishustin. www.duma.gov.ru

Kovana talousmiehenä tunnettu teknokraatti Mishustin on esikuntineen ollut viime aikoina sivussa keskeisistä talouspäätöksistä ja hänen tähtensä voi olla laskussa.

– Mishustinin poliittisesta asetelmaa pyöritellään runsaasti Venäjän hallitusta lähellä olevissa asiantuntijapiireissä. Hänen väitetään pitäneen tarkoituksella matalaa profiilia sodan suhteen, mielivän presidentiksi ja pohtivan paljon sodan jälkeisiä poliittisia asetelmia, hyvät lähteet Venäjän eliitissä omaava Tatjana Stanovaja kertoo.

Hänen mukaansa Mishustinin poliittiset vastustajat levittävät kuitenkin myös usein tällaisia huhuja tehdäkseen pääministeristä epäluotettavan presidentin silmissä.

Muutoksia hallitukseen voi Stanovajan mukaan olla joka tapauksessa luvassa jo ennen presidentinvaalia.

– Moskovassa näyttäisi olevan vallalla epävarma tunnelma. Monet odottavat vaaleihin liittyviä henkilöstömuutoksia, mikä johtaa jännityksen ja arvaamattomuuden ilmapiiriin, hän jatkaa.

Vladimir Putin vaikuttaa taas tutkijan mukaan itse viivyttelevän elintärkeiden vaaleihin liittyvien päätösten kanssa. Tämä on lisännyt epävarmuutta ja hidastanut kampanjan aloittamista.

LUE MYÖS:
Paljastus Vladimir Putinin vaalikampanjasta 2024: Sodasta puhutaan mahdollisimman vähän
Venäjän presidentinvaalissa 2024 nähdään jotakin aivan uutta – Vladimir Putin on tutkijan mukaan pakkoraossa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)