Puolustusministeri Antti Häkkänen. AFP / LEHTIKUVA / SIMON WOHLFAHRT

Antti Häkkänen USU:lle: Suomi kiinnostunut Naton alueellisesta esikunnasta

Naton sotilasjohdolta odotetaan esitystä Pohjoismaiden uudesta komentorakenteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoo Uutissuomalaiselle, että Suomi on alustavasti kiinnostunut osallistumaan Naton alueelliseen esikuntaan, jos sellainen päätetään perustaa.

– Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä Pohjolaan tarvitaan uusia komentorakenteita, jotta alueemme on tehokkaasti suojattu. Komentorakenteen suunnittelu on Naton vastuulla, mutta jäsenmaina pyrimme edistämään vahvaa Pohjolaa, Häkkänen sanoo.

Suomi ja muut Pohjoismaat pyrkivät yhdessä edistämään Naton alueellisen esikunnan perustamista Pohjoismaihin. Norjan puolustusvoimain komentaja Eirik Kristoffersen on maininnut, että Pohjoismaat ovat tehneet yhteisen ehdotuksen asiasta.

Norja on myös lobannut Nato-esikunnan sijaintipaikaksi sen pohjoisosassa sijaitsevaa Bodøn sotilastukikohtaa.

Puolustusministeri Häkkänen kertoo, että Suomi aikoo tuoda oman näkemyksensä esiin vasta, kun Naton sotilasjohto on tehnyt oman esityksensä Pohjoismaiden komentorakenteista.

Häkkäsen mukaan Suomi pyrkii toimimaan harkitusti tässä asiassa ja välttämään liian aikaista julkista keskustelua.

– Me emme toimi tässä asiassa kuten norjalaiset. Natossa ei välttämättä ole hyvä mennä ensimmäisenä sanomaan julkisuuden kautta kumppaneille, joiden kanssa pitäisi sopia yhdessä, että haluaa jonkin asian itselleen.

Naton mahdollisista Pohjolan komentorakenteista päätetään lähivuosina, Häkkänen kertoo.

Päätöksenteossa tulee Häkkäsen mukaan huomioida esikunnan mahdollinen vastuualue, kuten Pohjois-Euroopan maasodankäynnin johtaminen. Tämän osalta Häkkänen huomauttaa Suomen olevan ainoa maa, jolla on 1 300 kilometrin pituinen raja Venäjän kanssa.

Naton sotilasjohdolta odotetaan seuraavaksi omaa esitystä komentorakenteesta, jonka jälkeen Suomi ja Pohjoismaat tuovat oman vahvan näkemyksensä asiaan, Häkkänen kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)