Kokoomus on ehdottanut vaihtoehtobudjetissaan poliisien määrän nostamista 8[nbsp]000:een ja määrärahojen pysyvää korostusta 40 miljoonalla. Hallitus on sitoutunut 7[nbsp]500 poliisiin, mutta sekin tavoite uhkaa karata tiukoissa budjettineuvotteluissa.
– Esitämme vahvan vetoomuksen Saarikolle, että leikkaukset perutaan, sanoo kokoomuksen kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Antti Häkkänen viitaten valtiovarainministeri Annika Saarikkoon (kesk.) Lännen Medialle.
Häkkäsen mukaan poliisien määrä voi vähentyä rajusti. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on käynyt läpi alueellisesti poliisin tilannetta.
– Leikkausesityksestä voi seurata jopa 400 poliisin vähennys. Toki kaikkea ei kanavoida poliisivirkoihin.
Poliisista vastaava sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ei vastannut Lännen Median kysymyksiin budjettineuvottelukiireiden takia.
Kokoomus on toisaalta vaatinut tiukkaa menokuria ja valtion velkaantumisen pysäyttämistä. Puolueen lisärahavaatimuksessa poliisille on ristiriita, mutta kokoomus pyrkii priorisoimaan menoja.
– Työllisyyttä vahvistamalla ja tarkemmalla rahankäytöllä kyetään turvaamaan peruspalvelut. Samaan aikaan, kun valtio ottaa seitsemän miljardia velkaa, yhteiskunnan tärkeimpiä perustoimintoja ei pystytä turvaamaan, Häkkänen sanoo.
Hän olisi jättänyt tekemättä ylimääräisiä uudistuksia, kuten maksuttoman toisen asteen ja sote-uudistuksen.
Häkkäsen mukaan kysymys on kansalaisten turvallisuudesta ja luottamuksesta lain ja sääntöjen noudattamiseen.
Poliisipäälliköt ovat nimenneet suurimmiksi uhkakuviksi lisääntyneen huumerikollisuuden kerrannaisvaikutuksineen. Näitä ovat vankiloihinkin pesiytynyt järjestäytynyt rikollisuus ja jengiytyminen sekä nuorisoväkivallan kasvu.
– Näitä yhteiskunnan turvallisuuden ydinasioita ei ole otettu huomioon hallituksen sisäinen turvallisuuden strategiassa, eikä näy torjuntaohjelmaa, sanoo Häkkänen LM:lle.