Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan Ukrainan sota on osoittanut, että Suomen tekemät puolustusratkaisut ovat olleet oikean suuntaisia.
– Ukraina on puolustustaistelullaan osoittanut ja kovalla hinnalla, mihin motivoitunut omaa maataan puolustava kansa kykenee, Kaikkonen sanoi Kouvolan turvallisuuskonferenssissa.
– Tasapaino teknisesti kehittyneimpien ja suorituskykyisempien järjestelmien sekä toisaalta laajan ja määrällisesti riittävän sodankäyntikyvyn ylläpitämisen välillä on yksi keskeinen oppi.
Hallitus päätti viime keväänä kasvattaa tuntuvasti Suomen puolustusbudjettia. Suomi käyttää ensi vuonna puolustukseen yhteensä 6,1 miljardia euroa. Antti Kaikkosen mukaan kyseessä on kaikkien aikojen korkein yhden vuoden puolustusbudjetti.
– Hankinnoilla täydennetään pitkällä aikavälillä syntyneitä puutteita. Vastaamme tällä budjetilla Ukrainan sodan aiheuttamaan turvallisuusympäristön muutokseen.
– Hankimme muun muassa uusia panssari- ja ilmatorjunta-aseita, taistelijan varusteita sekä täydennämme tykistön ampumatarvikkeita, Kaikkonen sanoi.
Puolustusministerin mukaan Suomi ja Ruotsi ovat tukevasti puolustusliitto Naton porstuassa, vaikka kaksi jäsenmaata, Turkki ja Unkari, eivät olekaan vielä ratifioineet liittymisasiakirjoja.
– Emme ole tässä asiassa yksin. Naton intressi on, että meidät kaksi maata saadaan jäseniksi. Tämä viesti on tullut pitkin matkaa selväksi, Kaikkonen sanoi.
Puheensa lopussa Kaikkonen nosti vielä esiin maanpuolustustahdon merkityksen. Suomalaisten maanpuolustustahto on kansainvälisesti erittäin korkealla tasolla.
– Puolustus on muutakin kuin ammuksia, tykinputkia ja tutkalaitteita. Lopulta suomalainen asevelvollisuusjärjestämä pysyy pystyssä vahvan maanpuolustustahdon varassa.
Olemme vahvasti puolustusliiton porstuassa.
Vahvan kansallisen puolustuksen ja Nato-jäsenyyden yhdistelmä on uskottava ja pitkäkestoinen turvallisuusratkaisu.#puolustus #nato#KouvolanTurvallisuus2022 pic.twitter.com/nDdCtEnoZd
— Antti Kaikkonen (@anttikaikkonen) October 24, 2022