Viima käy keskustan porstuassa, kun puolueen ovi lonksuu lähes tauotta. Puheenjohtaja Annika Saarikko jättää puolueen johtamisen, ja keskusta valitsee viidennen puheenjohtajan reilun kymmenen vuoden aikana.
Lyhyet pestit puoluejohdossa ovat merkki siitä, että asiat ovat huonosti. Politiikassa puoluejohtaja menee usein vaihtoon, kun puolue on kriisissä tai vähintäänkin käymistilassa.
Saarikko lähtee, koska keskusta kärsi rankan tappion eduskuntavaaleissa. Puolue sai vain 10,8 prosenttia äänistä.
Vaalitappion vuoksi Mari Kiviniemi heitti hanskat tiskiin 2012 ja Juha Sipilä 2019. Katri Kulmunin puoluekokous sysäsi 2020 sivuun katastrofaalisen vuoden jälkeen.
Kukaan ei ole vielä ilmoittautunut halukkaaksi vetämään keskustan rekeä. Vahvimpina ehdokkaina on pidetty kansanedustaja Antti Kaikkosta ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Antti Kurvista.
Kurvinen on jo lähtökuopissa, mutta hän odottelee ennakkosuosikkina pidetyn Kaikkosen ratkaisua. Halukkaat lienevät tiedossa viimeistään keskustan 27.4. pidettävässä puoluevaltuuston kokouksessa.
Kaikkosen ja Kurvisen mahdollisessa kisassa ei ole kyse vain henkilöstä. Samalla puoluekokous päättää strategiasta ja keinoistakin, kuinka keskusta yrittää kavuta ylös kannatuskuopasta.
Viime vuosina Kaikkonen ja Kurvinen eivät ole ministeritehtäviensä vuoksi pureksineet kovin syvällisesti keskustan vaikeuksia ja linjaa. Sävyeroja on.
Uusmaalainen Kaikkosen pelot ovat toteutuneet. Vuonna 2017 hän korosti, että keskusta voi palata isoksi puolueeksi vain, jos se saa kannatusta pääkaupunkiseudulta ja suurista kaupungeista. Puolueen suosio on puolittunut, ja sillä on vain kaksi kansanedustajaa suurista kaupungeista.
Kaikkonen on kaksikosta se liberaalimpi. Eduskuntaryhmää johtaessaan hän korosti, että keskustan pitää olla ”kaikkinaisen tasa-arvo linjalla”.
Puolustusministerinä Kaikkonen oli mukana Suomen Nato-jäsenyyden valmistelussa. Yleisesti hyväksytty tavoite näkyi mittauksissa, joissa Kaikkonen kilpaili suosituimman ministerin asemasta.
Kaikkosen valinta saattaisi vahvistaa keskustan mahdollisuuksia suurissa keskuksissa ja etelän vaalipiireissä. Vaarana olisi kannattajien paon jatkuminen perussuomalaisiin ja muihin ryhmiin.
Politiikassa harva pystyy nauramaan itselleen. Kaikkosella on tämä taito. Siitä todisteina ovat vaalilauseet ”ajankohtainen Kaikkonen” tai Nuorisosäätiökohun jälkeen keksitty ”Mainettaan parempi.”
Antti Kurvinen on Kaikkosta selvästi ristiriitaisempi henkilö. Hän on populisti, jota ihaillaan tai vieroksutaan.
Kurvinen on arvellut, että keskustalla ja perussuomalaisilla on samanlainen politiikan perimä. Viime aikoina hän on kuitenkin arvostellut kärkevästi Riikka Purran (ps.) johtaman puolueen politiikkaa.
Sanna Marinin (sd.) hallituksessa Kurvinen ärsytti muita puolueita. Tapa politikoida on selvästi Kaikkosen tyyliä hyökkäävämpi, ja kohteina ovat usein vihreät ja Vaasan vaalipiirin ykköspuolue perussuomalaiset.
Kauhavalaisen Kurvisen valinta olisi merkki siitä, että keskusta haluaa ensin varmistaa peruskannattajien pysymisen puolueessa ja vasta sen jälkeen tavoitella parempia asemia heikoimmilla kannatusalueilla.
Tyyli olisi tuttu. Kun keskusta on ollut vaalien lähestyessä kannatusvaikeuksissa, puheet aluepolitiikasta ja maakuntien puolueesta ovat korostuneet.
Puheenjohtajapörssiin on listattu kansanedustajat Eeva Kalli, Hilkka Kemppi ja Petri Honkonen. Heistä kukaan tuskin tulee valituksi, jos yksikin Antti on ehdokkaana.
Mikäli kolmikosta joku on ehdokkaana Kaikkosen ja Kurvisen kanssa, tavoitteena on varapuheenjohtajan pesti tai saada hiukan poliitikolle tärkeää julkisuutta.