SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo Helsingin Sanomille, että SDP haluaa koskea ainakin yhteisöveroon ja osinkojen verotukseen.
Petteri Orpon (kok.) päätti laskea yhteisöveron ensi vuoden alusta 18 prosenttiin. Lindtman kuvailee päätöstä ”vastuuttomaksi”. Hänen mukaansa päätös pitäisi peruuttaa.
Sen lisäksi Lindtman mainitsi institutionaalisten sijoittajien lähdeveron, ulkomaisten kiinteistörahastojen verot, osinkoveron uudistamisen ja ”laajemmin veropohjan tiivistämisen”.
– Voisiko sanoa laajemminkin veropohjan uudistaminen, Lindtman sanoi.
SDP on luvannut julkaista talousohjelmansa vuodenvaihteessa. Lindtmanin mukaan puolue on valmis veronkiristysten ohella myös menojen vähentämiseen. Aikaisemmin puolueesta on väläytetty, että puolet sopeutustarpeesta voisi kattaa menoleikkauksilla ja puolet veronkiristyksillä.
– On selvää, että molempia varmasti tulee tasaisesti. Mutta tuleeko tasan fifty-fifty, sitä emme ole lyöneet etukäteen lukkoon, Lindtman kommentoi.
Haastattelussa SDP:n puheenjohtaja sanoi olevansa myös valmis indeksiperustaisten menojen jäädytykseen. Sitä, mitkä menot SDP olisi haluaa jättää indeksijäädytysten ulkopuolelle, Lindtman ei avannut tarkemmin.