Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti ihmettelee SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin hallitukselle osoittamaa kovaa kritiikkiä ”todellisten kasvutoimien laiminlyömisestä” ja ”uusista lisäleikkauksista”
Hallitus istuu parhaillaan kehysriihessä, jossa on ilmoitettu tavoiteltavan jopa kolmen miljardin lisäsäästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi.
– SDP penää hallitukselta kasvutoimia. Siis sama demarit, joka salaa oman vaihtoehtobudjettinsa työllisyysvaikutukset sekä vastustaa työmarkkinauudistuksia ja työn veroalea. Sama toki koskee myös keskustaa, Tere Samallahti toteaa viestipalvelu X:ssä.
– Miksi jatkatte salailua Antti Lindtman ja Annika Saarikko?
Antti Lindtman kirjoitti aikaisemmin X-viestissään, että ”leikkaussaksia heiluttamalla ja leikkauksiin keskittymällä Suomi ei oikene. Hallituksen pitäisi vihdoinkin käyttää aikaansa leikkauksilla ylpeilyn sijaan todellisiin työpaikkoja luoviin kasvutoimiin”.
Lindtman esitti samalla seitsemän kohdan kasvuohjelmaa pohdittavaksi. Hänen mielestään rauha ja luottamus pitäisi palauttaa työmarkkinoille, jotta aidossa pohjoismaisessa työmarkkinamallissa joustot ja turva ovat tasapainossa.
Lindtman mainitsi myös huolehtimisen työperäisestä maahanmuutosta, aikuiskoulutuksen säilyttämisen, TKI-panostukset, työssä jaksamisen ja jatkamisen tukemisen, rakennusalan elvytyspaketin sekä ison, kasvua ja työllisyyttä tukevan verouudistuksen.
Tere Sammallahti kommentoi Lindtmanin esitystä X-viestiketjussa:
– Härskiä sumutusta taas kerran teiltä. Kaikki esittämänne toimet tarkoittavat vähemmän työllisyyttä ja enemmän velkaa. Ei ainuttakaan aitoa kasvua tukevaa toimea.
– Missä ne SDP:n vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutukset ovat, miksi piilottelette niitä?
Lindtmanille huomautetaan viestiketjussa, että hallituksen jo päättämien uudistusten arvioidaan vahvistavan työllisyyttä yli 70 000 työllisellä.
SDP penää hallitukselta kasvutoimia. Siis sama @Demarit, joka salaa oman vaihtoehtobudjettinsa työllisyysvaikutukset sekä vastustaa työmarkkinauudistuksia ja työn veroalea. Sama toki koskee myös @keskusta'a.
Miksi jatkatte salailua @AnttiLindtman ja @AnnikaSaarikko? https://t.co/hWDsTP4X3b
— Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 (@TereSammallahti) April 15, 2024
Härskiä sumutusta taas kerran teiltä. Kaikki esittämänne toimet tarkoittavat vähemmän työllisyyttä ja enemmän velkaa. Ei ainuttakaan aitoa kasvua tukevaa toimea.
Missä ne SDP:n vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutukset ovat, miksi piilottelette niitä?
— Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 (@TereSammallahti) April 15, 2024