Araljärvi kuivuu yhä – tilalle ”myrkyllinen autiomaa”

Neuvostoliiton aiheuttaman katastrofin seuraukset vaikuttavat peruuttamattomilta.
Kuivunut Aral-järvi sijaitsee Kazakstanin ja Uzbekistanin alueilla. Google Maps
Kuivunut Aral-järvi sijaitsee Kazakstanin ja Uzbekistanin alueilla. Google Maps
Kuivunut Aral-järvi sijaitsee Kazakstanin ja Uzbekistanin alueilla. Google Maps
Kuivunut Aral-järvi sijaitsee Kazakstanin ja Uzbekistanin alueilla. Google Maps

Araljärvi oli vielä muutama vuosikymmen sitten maailman neljänneksi suurin järvi, pinta-alaltaan lähes 70 000 neliökilometriä. Nyt sen nopeasti edennyt kuivuminen on luonut ”myrkyllisen autiomaan”, josta leviää naapurimaihin yli 100 miljoonaa tonnia pahoin saastunutta, sairauksia ja kuolemaa kylvävää pölyä. Asiasta raportoi UNCCD – YK:n alajärjestö, jonka tehtävänä on seurata aavikoitumista ja vastata siitä aiheutuviin uhkiin.

Araljärven alueelta leviävä pöly on terveydelle vaarallista ennen kaikkea siksi, että se sisältää suolojen lisäksi vuosikymmenten aikana järven pohjalle kertyneitä torjunta-aineiden jäämiä ja muita haitallisia kemikaaleja.

Kyseessä on yksi maailman vakavimmista ihmisen aiheuttamista ympäristökatastrofeista, jossa veden aiemmin peittämät pohjasedimentit ovat muuttuneet myrkyllisen pölyn lähteeksi. Araljärven kuivuminen kiihtyi olennaisesti 1960-luvulla Neuvostoliiton kommunistijohdon ohjattua järveen laskevien Amudarja ja Syrdarja -jokien vesiä puuvillantuotantoon ympäristö- ja terveysvaikutuksista piittaamatta.

Puuvillapelloilla käytettiin runsaasti hyönteis- ja rikkakasvien torjunta-aineita, joista osa kulkeutui kastelu- ja valumavesien mukana järveen ja kertyi sen sedimentteihin. Joukossa on myös erittäin hitaasti hajoavia orgaanisia yhdisteitä. Veden haihtuessa järven suolapitoisuus kasvoi ja pohjasedimentteihin kertyi paikoin myös raskasmetalleja. Kun järvi vetäytyi, tuuli alkoi nostattaa kuivunutta pohja-ainesta ilmaan – pahimmillaan jopa toksisina myrskyinä.

Araljärven rantavaltiot Kazakstan ja Uzbekistan pyrkivät korjaamaan tilannetta istuttamalla puita entisen merenpohjan maa-aineksen sitomiseksi paikoilleen, ja muut Keski-Aasian maat ovat käynnistäneet seurantaohjelmia. Toimilla ei kuitenkaan ole kyetty juuri lainkaan vähentämään erittäin myrkylliseksi luonnehditun pölyn leviämistä tuulten mukana, aluetta seuraava CentrAsia-uutissivusto kertoo.

Pölymyrskyt eivät ole vain itsessään vaarallisia ihmisille, vaan ne ovat myös heikentäneet Keski-Aasian jäätiköiden kykyä heijastaa auringonvaloa ja lämpöä. Tämän seurauksena jäätiköt sulavat entistä nopeammin, mikä on omiaan kärjistämään järven kuivumisen jo muutoinkin pahentamaa vesipulaa useiden valtioiden alueella.

Myös Kaspianmeren varoitetaan olevan pian samankaltainen haitallisten pölymyrskyjen lähde, jonka kielteiset vaikutukset lähialueiden elinkelpoisuudelle saattavat osoittautua vielä paljon Araljärveäkin kriittisemmiksi.

Mainos