Kiinan H-6-pommikoneet lensivät harjoituksessa yhdessä Venäjän koneiden kanssa kesällä 2024. / mil.ru

Arvio Kiinasta: Olemme suursodan äärellä

Suurvaltojen välinen kilpailu ajaa maailman maat kahteen vastakkaiseen leiriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailman arvioidaan jakautuneen viime vuosien aikana yhä selvemmin kahteen kilpailevaan leiriin. Yhdellä puolella ovat demokratiat ja toisella Venäjän, Kiinan, Pohjois-Korean ja Iranin kaltaiset itsevaltaisesti johdetut valtiot.

Tsekin ulkoministeri Jan Lipavskyn mukaan Pohjois-Korean joukkojen saapuminen Kremlin tueksi Ukrainan rintamalle osoittaa, että globaalit konfliktit ovat yhteydessä toisiinsa. Hänen arvioi, että autokratioiden tavoitteena on tuhota nykyinen maailmanjärjestys.

Helmikuussa 2022 alkaneen Ukrainan sodan myötä Venäjän presidentti Vladimir Putin on tiivistänyt yhteistyötään Iranin, Pohjois-Korean ja Kiinan kanssa. Maat ovat jakaneet kehittynyttä sotilasteknologiaa toistensa puutteiden korjaamiseksi.

Kiinan hallituksen entinen neuvonantaja, Pekingissä toimivan Center for China and Globalization -ajatuspajan johtaja Wang Huiyao sanoo Wall Street Journalille, että suurvaltojen välisen kilpailun kiihtyminen ajaa maailmaa kohti vastakkainasettelua.

– Olemme luultavasti 3. maailmansodan partaalla. Edessämme ovat seuraukset Venäjän-Ukrainan sodasta, Gazan sodasta, ja Syyriakin on vain yksi domino-palikka. On oltava hyvin varovainen, jotta muut dominot eivät kaadu, Wang Huiyao varoittaa.

Venäjää ja Kiinaa voi pitää revisionistisina valtioina, jotka unelmoivat aiemman imperiuminsa palauttamisesta. Venäjälle ”historiallinen epäoikeudenmukaisuus” on Ukrainan menetys, Kiinalle Taiwanin asema.

Venäjän aseteollisuuden käyttämistä puolijohteista noin 90 prosenttia ja konetekniikasta 70 prosenttia on peräisin Kiinasta.

– Kiina ei vain tukenut Venäjän taloutta, vaan se auttoi rakentamaan maan asevoimat uudelleen. Siitä on tulossa yhä kehittyneempi Kiinan teknologisella tuella, Hudson Institute -ajatuspajan vanhempi tutkija Nury Turkel sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)