Verkkouutiset haastatteli Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n pääekonomisti Penna Urrilaa ja Laboren johtajaa Mika Malirantaa, miten verotusta voi käyttää työkaluna valtion kroonisen alijäämän taklaamisessa – vai voiko sitä?
Onko Suomella varaa korottaa verotusta, kun se yrittää selvitä valtion kroonisesta alijäämästä?
Penna Urrila: Verotuksen taso on pitkälti poliittinen kysymys, josta voi olla erilaisia näkemyksiä. Suomen kokonaisveroaste on kansainvälisesti mitattuna varsin korkea. Se ei ole ihan kärjessä, mutta kaikkien EU-maiden joukossa mitattuna, olemme viidennen sijan tuntumassa.
Perustellusti voi sanoa, että useimmissa veroissa tilanne on se, että liikkumavaraa ei kauheasti ole, jos haluamme vaikuttaa kielteiset vaikutukset kilpailukykyyn, ostovoimaan tai työllisyyteen.
Mika Maliranta: Alijäämän kroonistuminen on fakta. Sen täyttä kokoa emme ihan täysin vielä tiedä, mutta kyllä se joka tapauksessa paha on. Jos julkinen alijämää hoidettaisiin pelkästään menoleikkauksilla, niin se aiheuttaisi melkein väistämättä kielteisiä vaikutuksia talouskasvun edellytyksille ja pienituloisten väestöryhmien hyvinvoinnille isku olisi hyvin voimakas.
Tämä on asetelma, mutta meillä on kokemuksia siitä, että jos leikkausten tielle lähdetään, niin leikkaukset ovat aiemmin suuntautuneet koulutukseen. Näistä päätöksistä kärsimme tällä hetkellä, kun meillä on työvoimapula osaavastakin työvoimasta. Kun alijäämä on noin suuri, niin sitä on vaikea paikata pelkästään verojen korotuksilla tai pelkästään menoleikkauksilla.
Rakenteelliset uudistukset auttaisivat tilanteeseen, mutta niiden vaikutukset ovat rajalliset. On poliittista realismia ajatella, että tilannetta korjataan näillä kaikilla kolmella tekijällä.
Mistä verotusta on mahdollista kiristää?
Urrila: Siteeraan valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoroa Suomen julkisen talouden tasapainottamisesta. He asettivat riman hyvin korkealle ja totesivat, että tässä on iso urakka, joka pitää tehdä. He totesivat, että ei pidä lähteä sille tielle, että kokonaisveroaste nousee. Jos jotain veronkorotuksia tehdään, niin niillä korvattaisiin joidenkin nykyisten verojen tuoton hiipumista. Meillä on joitakin veroja meidän verojärjestelmässämme, joiden rooli pienenee.
Esimerkiksi tupakkaveroa on nostettu hyvin paljon ja se on monien mielestä, itseni mukaan lukien, hyvin perusteltua. Mutta tupakankulutus vähenee koko ajan, jolloin verotuotto ei samassa tahdissa kasva. Liikenteessä meillä on verotettu fossiilisia polttoaineita ja kun autokanta sähköistyy, niin liikenteestä kerättävä verotus on laskemassa. Valtiovarainministeriö ehdotti, että jos jotain veronkorotuksia tehdään, niin korotukset kohdistuisivat näiden tuottojen menestyksen kompensoimiseen.
Yleisiä yrittämiseen, työntekemiseen tai ostovoimaan vaikuttavia korotuksia ei tehtäisi. VM:n viesti oli se, että verotuksella voi olla tietty rooli tässä kestävyysvajeen tasapainottamisessa, mutta se on vain se, että pitäisimme veroasteen ennallaan eikä ainakaan sitä lähdettäisi korottamaan.
Maliranta: On totta, että jos verrokkiveroastettamme verrataan muihin OECD-maihin, niin veroasteemme on hyvin korkea. Mutta meidän verrokkiryhmämme on entisen Kalmarin Unionin jälkeläismaat eli Ruotsi, Norja ja Tanska. Tässä joukossa verotuksemme on keskikovaa. Kokonaisveroasteen vertailu kansainvälisesti on vähän vaikeaa. Norja on erikoistapaus ja siihen meitä ei kannata verrata, jos Pyhtään edustalta ei löydetä öljyä. Veronmaksajien keskusliiton ja OECD:n mukaan kokonaisveroasteemme on vuosikausia ollut matalampi kuin Ruotsissa.
Nyt juuri Ruotsissa mentiin videotarkastuksella Suomen veroasteen alle, mutta edelleen Tanskassa on selvästi korkeampi verotus. Ruotsi ja Tanska ovat rohkaisevia esimerkkejä, koska niissä talouskasvu on ollut todella vahvaa. Ne ovat esimerkkejä siitä, että kokonaisveroaste ei välttämättä tapa talouskasvua. Veroaste ei välttämättä ole niin kriittinen, mutta tärkeää on, miten verot kerätään ja mihin niitä käytetään. Kyllähän se niin on, että yhteisöveron tai pääoman verotuksesta kielteiset vaikutukset tulevat nopeammin kuin ansiotulon tai työn verotuksesta.
Urrila: En lähde nimeämään yhtä yksittäistä veroa, mutta yleensä ne ovat tällaisia haittaveron tyyppisiä, joita voisi lähteä korottamaan, mutta ilman, että kokonaisveroastettamme nostettaisiin.
Maliranta: Tarvitsemme innovatiivista yrittäjyyttä tässä taloustilanteessa. Jos ansiotuloveron ja pääoma väliltä joudutaan ratkaisemaan, niin ansiotuloverotusta lähtisin kiristämään. Sanoisin, että sielläkin pidättyväinen olisin. Korkeimman marginaaliveron viskaalinen merkitys esimerkiksi on aika pieni ja se tarkoittaa, että niiden verojen nostaminen ei helpottaisi tilannetta ollenkaan, ja siellä saattaisi tulla näitä kielteisiä käyttäytymisvaikutuksia, josta koko kansantalouskin kärsisi. Kokonaisuudessaan sielläkin puolella mahdollisuudet ovat niukat.
Voiko verotusta joiltain osin keventää?
Urrila: Jos keventäisimme työn verotusta, niin verotuottojen menetys jäisi paljon pienemmäksi kuin se päältä katsottuna näyttäisi olevan. Tästä esimerkkinä, kun Ruotsissa kolme vuotta sitten korkeimmissa tuloluokissa verotusta vähennettiin viidellä prosenttiyksiköllä, niin ruotsalaiset virkamiehet tekivät arvion, että verotuottojen itserahoitusaste oli 56 prosentin ja 185 prosentin välillä, todennäköisesti lähellä sataa prosenttia.
Veronkevennys olisi siis rahoittanut karkeasti ottaen itse itsensä ja suotuisimmilla oletuksilla jopa lähes kaksinkertaisesti.
Maliranta: En ole tietoinen, että meillä olisi merkittäviä sellaisia veroja, joiden keventäminen maksaisi itse itsensä takaisin dynaamisten vaikutusten kautta. Verorakenteita on vuosikausia säädetty ja mallia on otettu muualtakin. Tällaisia tilanteita on ollut 1970-luvulla, mutta tällaisia tilanteita ei ole enää tänä päivänä.
