Vaikutusvaltaisen yhdysvaltalaisen Carnegie Endowment -ajatushautomon ohjelmajohtaja Christopher Chivvis pitää entistä todennäköisempänä, että Suomi ja Ruotsi päättävät pyrkiä jo lähiaikoina Naton jäseniksi.
Vaikka muun muassa Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on vakuuttanut, että molemmat maat toivotettaisiin tervetulleiksi avosylin, USA:n ja sen liittolaisten kannalta asia ei ole Chivvisin mielestä lainkaan niin suoraviivainen.
– Tällä pohjoismaisella parivaljakolla on paljon vahvemmat perusteet Nato-jäsenyydelle kuin Ukrainalla. Ruotsi ja Suomi ovat jo EU:n vauraita jäsenvaltioita, joiden demokraattiset järjestelmät ovat kauan sitten vakiintuneet. Jos ne joutuisivat Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, taloudelliset ja geopoliittiset seuraukset Yhdysvalloille ja Euroopalle olisivat paljon suuremmat kuin Ukrainan tapauksessa, hän kirjoittaa.
– Niiden todennäköiset jäsenhakemukset muodostavat kuitenkin sisäsyntyisen ongelman. Venäjän vihamielisyys on peruste niiden kiinnostukselle. Se kuitenkin myös luo todellisen mahdollisuuden, että jos ne liittyvät jäseniksi, liittouman olisi puolustettava niitä Venäjän hyökkäystä vastaan. Jos Ruotsin ja Suomen omat asevoimat eivät anna niille riittävää turvaa, niiden ottaminen jäseniksi voisi tuottaa liittoumalle uuden merkittävän haavoittuvuuden juuri, kun konfliktin mahdollisuus Venäjän kanssa on muutenkin kasvamassa, hän selittää.
Johtorooli Itämerellä
Christopher Chivvis luonnehtii Suomen puolustusvoimia korkeatasoisiksi, reserviä erittäin suureksi ja mobilisointikykyä huomattavan ketteräksi. Ruotsin asevoimien hän sanoo kuuluneen kylmän sodan aikana Euroopan suurimpiin, mutta muistuttaa maan puolustusmenojen sittemmin romahtaneen. Molempien maiden hän toteaa viime aikoina kasvattaneen puolustusbudjettiaan ja arvioi, että ne kykenisivät ajan mittaan vahvistamaan Naton sotilaallista kapasiteettia.
Sekä Suomi että Ruotsi suhtautuvat Chivvisin mukaan vakavasti myös lähialueidensa turvallisuuteen ja voisivat ottaa johtavan roolin koko Itämeren alueen puolustuksessa esimerkiksi kehittämällä ilma- ja ohjuspuolustusta sekä osoittamalla joukkoja Virossa, Latviassa ja Liettuassa oleviin Naton maajoukkoihin.
– On jopa mahdollista, että niiden ottaminen mukaan Natoon pakottaisi Venäjän toimimaan varovaisemmin tulevissa konflikteissa, hän sanoo.
Aitoa sitoutumista
Erityisen merkittävänä kysymyksenä Chivvis pitää Suomen ja Venäjän välistä pitkää maarajaa, jonka Kreml joutuisi ottamaan huomioon laskelmissaan, mutta joka myös Naton olisi kyettävä uskottavasti sisällyttämään omaan puolustussuunnitteluunsa.
– Ja tässä piilee ongelma. On epärealistista ja epäviisasta odottaa, että Yhdysvallat ottaisi kantaakseen suuren osan tällaisesta uudesta sitoumuksesta, kun otetaan huomioon Yhdysvaltojen sisäpolitiikka, muut maailmanlaajuiset puolustuksen painopisteet ja se, että eurooppalaisten liittolaisten olisi kyettävä itse kantamaan pääosa taakasta, hän toteaa.
USA:n poliittisen johdon olisi Chivvisin mielestä nykytilanteessa vältettävä uusia sitoumuksia, joita se saattaisi myöhemmin joutua katumaan. Suomelta ja Ruotsilta pitäisi hänen mukaansa vaatia, että ne sitoutuisivat paitsi rahoittamaan oman alueensa puolustuksen, myös antamaan panoksensa Naton itäisen sivustan heikompien jäsenmaiden puolustamiseen.
– Suomi ja Ruotsi eivät ole Ukraina. Niiden hyväksyminen puolustusliiton jäseniksi voisi oikein toteutettuna tarjota todellisia, Euroopan turvallisuutta vahvistavia etuja. Washingtonin on kuitenkin ensin varmistettava, että suomalaiset ja ruotsalaiset ovat aidosti valmiita jakamaan Nato-jäsenyyden taakat ja tekemään siitä seuraavat uhraukset – eivät vain nauttimaan sen tuomista eduista.
