Venäjän ”osittaisessa” liikekannallepanossa värvättyjen reserviläisten todellisesta määrästä on esitetty vaihtelevia arvioita.
Riippumaton Mediazona -verkkojulkaisu tutki julkisia tietoja avioliittojen rekisteröinneistä, joissa näkyi selvä piikki viimeisten neljän viikon aikana. Data-analyysin perusteella mobilisoitujen määrän väitettiin olevan jopa 500 000 miestä.
Maan asevoimiin erikoistunut tutkija Pavel Luzin tyrmää arvion ja toteaa, että Venäjä pystyi todellisuudessa kutsumaan aseisiin vain 100 000–120 000 sotilasta lokakuun puoliväliin mennessä. Esimerkiksi Moskovassa mobilisaatio koski 5 700 sotilasta.
Pavel Luzinin mukaan Venäjän asevoimilla ei ole tarvikkeita, aseita, tarvittavaa infrastruktuuria tai komentajia puolelle miljoonalle reserviläiselle.
– Kreml yrittää ainakin osittain korvata tappioitaan, jotta joukkojen määrä saataisiin lähemmäs hyökkäyksen alkuvaiheen vahvuutta. Jäljellä olevat koulutetut sotilaat, kersantit ja upseerit pyritään pitämään rivissä pidentämällä sopimuksia epämääräiseksi ajaksi, Luzin kirjoittaa Riddle Russia -julkaisussa.
Osa mobilisoiduista sotilaista on lähetetty suoraan rintamalle puolustuslinjan romahduksen estämiseksi. Sotilastukikohtiin siirrettyjen osalta koulutus on kestänyt tiettävästi vain 5–15 vuorokautta.
– Näin lyhyt aikajakso viittaa siihen, että Venäjän armeijan tilanne taistelukentällä on heikko, ja se menettää jatkuvasti taistelutehoaan ja organisatorista eheyttään. Korkeiden tappioiden ja taisteluväsymyksen vuoksi yksiköitä ei voida vahvistaa laadullisesti, joten Moskova yrittää turvautua ainakin niiden määrälliseen korvaamiseen, Pavel Luzin toteaa.
Kohtalokkaat seuraukset Venäjälle
Sodan alussa Venäjä oli keskittänyt Ukrainaa vastaan 168 pataljoonan taisteluosastoa, joista jokaisen vahvuus oli 800–1 000 miestä. Näiden tukena oli kansalliskaarti Rosgvardian joukkoja, palkkasotilaita ja separatistijoukkoja Donetskin ja Luhanskin alueilta.
Ukrainan tiedustelun mukaan kokonaismäärä oli laskenut alkuperäisestä 190 000 sotilaasta noin 135 000 sotilaaseen elokuun puoliväliin mennessä. Venäjä kärsi vielä tämän jälkeen suuria mies- ja kalustotappioita Ukrainan vastahyökkäyksissä.
Pavel Luzinin mukaan mobilisaatio voi edelleen jatkua, sillä kukaan ei ole kumonnut asiaa koskevaa asetusta. Hän arvioi Kremlin siirtävän lisäjoukkoja Valko-Venäjän alueelle uuden rintaman avaamiseksi tai ainakin hyökkäysuhan luomiseksi. Tavoitteena olisi pakottaa Ukrainan hallinto neuvotteluihin.
Jokainen liikekannallepanon aalto heikentää samalla asevoimien taistelukykyä. Saatavilla olevien sotilaiden määrä ja laatu tulee jatkuvasti vähenemään. Heikosti koulutettujen ja varustettujen joukkojen passittaminen rintamalle syntyneiden aukkojen tukkeeksi tuskin kohentaa Venäjän sotilaallista menestystä.
– Tällaisen lähestymistavan seuraukset mobilisoiduille sekä Venäjän yhteiskunnan moraaliselle ja psykologiselle tilalle tulevat luultavasti olemaan kohtalokkaat, Luzin sanoo.
In this @RiddleRussia piece, Pavel Luzin pushes back against @mediazona_en's report suggesting that ~500,000 Russians have been mobilized, criticizing the methodology (which admittedly does make a leap of faith) & highlighting capacity shortages. https://t.co/MEI34morDB
— András Tóth-Czifra
(@NoYardstick) October 27, 2022