Jääkärilentäjä, ilmailuasiamiehemme Berlinissä ja Pariisissa, Suomen Fordin palveluksesta liikemieheksi Eurooppaan jäänyt Bertel Mårtenson (1893-1945) tuli salaperäisesti Gestapon pidättämäksi lokakuussa 1943. Hän oli tuolloin harjoittanut ”liiketoimiaan” Sveitsistä käsin.
Aluksi Mårtenson oli kiistatta Suomen itsenäisyyden ja nuoren tasavallan asialla: Pyhtään papin poika värväytyy Saksaan jääkärikoulutukseen ja pääsee siellä toimimaan vastuutehtävissä, kunnes erikoistuu hankkimaan lentokoneita Suomen armeijalle vaihtelevalla menestyksellä. Yhteydenpito Suomeen on takkuista: kaikkeen ilmailuasiamiehemme viestittelyyn suhtauduttiin vähätellen.
Mårtensonin sitkeä toiminta Saksassa ja Ranskassa ei kaikin puolin onnistunut. Lentokoneiden mittatilaus oli ranskalaisten kanssa pitkittyvä koettelemus. Valmistajan komeat puheet ja käytännön teot olivat räikeässä ristiriidassa. Aikataulut ja laatu eivät pitäneet kutiaan. Kun Mårtenson raportoi kotimaahan kiputekijöistä, Helsingin pään isännät luulivat tietävänsä asiat paremmin.
Hänen havaintonsa vastasivat pitkälle stereotypioita ranskalaisesta mentaliteetista: ylemmyyden tunteesta, tyhjistä lupauksista. Kokeneena lentäjänä Mårtenson havaitsi vakavat puutteet mahdollisen kaupankäynnin kohteena olevan lentokoneen valmistuksessa.
Maanantailaatua, epävakaita koneita
Ranskalainen laatu oli muinoin vitsailun aiheena, kun kaverini osti Tippa-Rellun. Korjaamossa sitä nimitettiinkin maanantaiversioksi. Viinimaan työntekijöiden laatukyky oli viikonlopun jäljiltä alimmillaan. Kun Mårtenson oli 1924 ottanut vastaan ilmailuasiamiehen tehtävät Pariisissa, se koettiin helpotuksena Helsingin ylemmille, niin paljon Bertel oli joutunut riitelemään ilmavoimien esikunnassa. Luonteeltaan hän ei ollut pehmeä ja yhteistyöhaluinen upseeri.
Tiukkaa luonnetta kyllä tarvittiin Pariisissa, vaikka Mårtenson verkostoituikin monien kanssa, vaan ei kaikkien. Suomella oli halu saada käyttöön ranskalaisia lentokoneita, joiden alkuvalmisteluja Mårtenson valvoi. Suunnittelu ja työn jälki eivät vakuuttaneet. Myös aikatauluongelmat loivat varjoja hankintojen toteutumiselle. Mårtenson joutui kuuntelemaan monisanaisia selityksiä ja ylväitä lupauksia. Kun hän niistä raportoi Suomen riitaisille esimiehilleen, nämä arvattavasti puistelivat päätään: Mårtenson ei ehkä osannut hommaansa.
Kanssakäyminen lentokonevalmistaja Caudronin kanssa on mainio opetus kaikille hankintoja tekeville. Ensin Suomelle luvattiin ”lahjaksi” mallikone, joka lennätettäisiin Suomeen näytille. Sitten selvisi, ettei kyseessä olisi lahja laisinkaan. Lupaus olisi pitänyt nähdä ns. mustaa valkoisella. Tehtaalla mallikoneen rakentaminen ei edistynyt, kun Bertel siellä kävi elokuussa 1924.
Lokakuussa – muutaman käyntikerran jälkeen – kone oli ”lähes valmis”, mutta – kas (!): uusi moottori lojui konetelineellä vailla kelpoisuustodistusta, männän akseli oli liian kulunut. Mårtenson havaitsi käynneillään, että vikoja oli paljon ja aina vain lisää. Joulukuussa lentäjäkollega vei suomalaislentäjien läsnä ollessa koneen luvatta ulos hangaarista ja suoritti koelennon: hän ei ollut koskaan lentänyt niin kummallisella koneella. Sillä oli hankala lentää ja epävarman tuntuinen, hengenvaarallinen. Valmistaja oli tämän tiennyt koko ajan, mutta Suomen päässä Mårtensonin kanssa riidoissa ollut piti häntä syyllisenä.
Epäonninen lentokone päätyi poltettavaksi ja venäläissyntyinen suunnittelija sai kenkää. Mårtenson jatkoi ilmailuasiamiehenä Pariisissa jonkin aikaa, kunnes toimi lakkautettiin. Sillä kertaa ranskalaisia koneita havitellut Suomi jäi niitä ilman. Mielenkiinto alkoi kohdistua muualle.
Töihin Fordille ja taas Keski-Eurooppaan
Mårtensonin onnistui pysytellä lentoalalla, vaikka alkoikin levottomasti harjoittaa monen moista liiketoimintaa: turkikset houkuttelivat, samoin arpajaistoiminta. Suomen Fordiakin kiinnostivat lentokoneet, ja kohta hän oli hetken yhtiön palveluksessa. Veri veti kuitenkin Eurooppaan, tuleva uusi aviovaimo astui kuvioihin. Sotien aikana Mårtenson ryhtyi hankkimaan Suomelle sen tarvitsemia raaka-aineita ja harrastamaan salaperäisiä kuriirin tehtäviä.
Suomen ja Saksan liittolaissuhteet antoivat hänelle vapauksia tiettyyn rajaan saakka. Silti kuriirikirjeitä ja suuria rahasummia kuljettanut Mårtenson ilmiannettiin ja pidätettiin 14 muun henkilön kanssa junamatkalla Pariisista Berniin. Elettiin lokakuun loppua 1943, jolloin Saksan ja Suomen suhteet olivat vielä Mårtensonin kannalta hyvällä tolalla. Silti aviovaimo Ella eivätkä suomalaiset viranomaiset saaneet varmoja tietoja pidätykseen johtaneista yksityiskohdista saati Mårtensonin olinpaikasta. Kun seuraavan vuoden talvella hänen kohtalostaan jatkettiin kyselyjä, Saksan ja Suomen ilmiselvästi viilentyneet välit olivat jo haitaksi.
Sanna Lönnforsin kirjoittama elämänkerta hyödyntää Mårtensonin pojanpojan hallussa olevaa arkistoa, joka sisältää uskomattoman paljon kirjeenvaihtoa – jopa tämän keskistysleiriajalta. Kirjoittajaa luonnehditaan ”tarinallisen tietokirjoittamisen” osaajaksi. Pitää paikkansa.
Samalla kun kirja kuvaa sodan aikaista Euroopan jännittävää elämää, se on myös rakkaustarina, joka päättyy päähenkilön katoamiseen Mittelbau-Doran keskitysleirille, jonka lopuksi puna-armeija ”vapauttaa”. Lönnfors uskoo, että Mårtenson katosi ja kuoli leiriä evakuoitaessa länteen. Kertomuksen yksi karmea opetus on: älä palvele liian useata eri tahoa, vaikka luulet diplomaatin aseman olevan turvanasi. Laukussasi kuljettamasi raha ja kulta himottavat kaikkia. Sankaruutesi onnistumiset voivat muuntua riskeiksi ja kohtaloksesi.
Sanna Lönnfors: Bertel Mårtenson, väärinymmärretty sankari? Reuna 2023.
