Tarkastelussa ovat Vladimir Lenin, Josif Stalin, Adolf Hitler, Benito Mussolini, Josip Broz Tito, Francisco Franco, Winston Churchill, Charles de Gaulle, Konrad Adenauer, Mihail Gorbatšov, Margaret Thatcher ja Helmut Kohl. Esittelemme heistä tässä kaksi.
Josip Broz Tito
Josip Broz syntyi vuonna 1892 Kumrovecissa kylässä Kroatiassa köyhään pienviljelijäperheeseen. Alue oli osa Itävalta-Unkarin keisarikuntaa.
Josip sai 18-vuotiaana Zagrebista töitä metallityöläisenä ja hän alkoi kiinnostua sosialismista. Ensimmäisessä maailmansodassa Broz joutui venäläisten sotavangiksi. Sotavankeudessa hänestä tuli vähitellen bolševikki ja palatessaan vuonna 1920 kotimaahansa hän liittyi kommunistiseen puolueeseen, joka oli Jugoslaviassa kielletty.
Broz pidätettiin ja vuonna 1928 hän sai viiden vuoden pakkotyötuomion. Vapauduttuaan Broz alkoi käyttää peitenimeä Tito. Hän matkusti Neuvostoliittoon ja oppiensa turvin rakensi uudelleen Jugoslavian kommunistisen puolueen, mutta Saksan hyökkäys Jugoslaviaan vuonna 1941 muutti kaiken.
Poliittisesta johtajasta tuli myös partisaanijohtaja, joka taisteli vuosien ajan miehitysjoukkoja vastaan. Sodan aikana kommunistisesta puolueesta oli tullut ainoa voima, joka pyrki Jugoslavian valtion uudelleen luomiseen. Sodan jälkeen monarkia lakkautettiin ja Titosta tuli maan johtaja.
Vuonna 1948 Titon ja Stalinin välit rikkoutuivat. Stalin halusi Jugoslavian olevan Neuvostoliiton kuuliainen satelliittivaltio. Tito vastusti menestyksellisesti Stalinin voimakasta painostusta, joten Neuvostoliitto ei kyennyt ulottamaan ylivaltaansa Balkanille.
Titon asema Jugoslavian valtionpäämiehenä oli kiistaton ja pysyi sellaisena hänen vuonna 1980 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.
Titolla oli ratkaiseva rooli sitoutumattomien maiden liikkeen muodostamisessa. Se oli käytännössä Jugoslavian johtama kattojärjestö niille Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maille, jotka eivät halunneet sitoutua kumpaankaan supervaltaan.
Titoa luonnehdittiin älykkääksi ja dynaamiseksi johtajaksi, joka säteili luontaista auktoriteettia ja voitti kannattajia puolelleen henkilökohtaisella esimerkillään. Monien autoritaaristen johtajien tavoin Tito oli tarvittaessa valmis myös armottomiin tekoihin. Esimerkiksi vuonna 1945 surmattiin kymmeniätuhansia miehittäjien kanssa yhteistyössä olleita ihmisiä.
Konrad Adenauer
Kölnissä vuonna 1876 syntynyt Konrad Adenauer edusti koko ikänsä kristillisdemokraattista konservatismia. Hän menestyi politiikassa hyvin ja nousi Kölnin ylipormestariksi. Kansallissosialistien valtaannousu vei Adenauerin tehtävän, mutta hän selvisi hengissä Hitlerin kaudesta.
Saksan antautuminen vuonna 1945 merkitsi Adenauerille tilaisuutta palata julkisiin tehtäviin. Miehitysjoukot nostivat Adenauerin takaisin Kölnin ylipormestariksi. Hänellä oli laajaa kannatusta myös Saksan kristillisdemokraattisen unionin (CDU) keskuudessa ja kohosi pian sen johtoon. Nousujohtoinen tie vei lopulta Saksan liittotasavallan liittokansleriksi vuonna 1949. Tuolloin juuri kukaan ei voinut kuvitella, että jo 73-vuotias mies olisi vallassa vielä 1960-luvun alussa.
Adenaueria pidettiin epätavallisen voimakastahtoisena miehenä, ja hänellä oli selviä autoritaarisia taipumuksia. Sinänsä liittokansleri uskoi demokratiaan, mutta se tarvitsi voimakasta ohjaamista ja suunnan näyttämistä. Adenauerin tyyli kuitenkin oli sopusoinnussa vallitsevan yleisen näkemyksen kanssa, joka piti arvossa poliittista arvovaltaa ja odotti lujaa johtajuutta.
Ajoittain Adenaueria tosin syytettiin kansleridemokratian pyörittämisestä. Esimerkki omavaltaisuudesta oli vuonna 1951, jolloin hän ilman hallituksensa valtuutusta myönsi huomattavia taloudellisia korvauksia juutalaisille, jotka olivat joutuneet kansallissosialistien rikosten uhreiksi.
Paljolti Adenauerin johtajuuden ansiosta Saksan liittotasavallasta tuli vuonna 1955 suvereeni valtio ja liittoutuneiden miehitysaika päättyi. Saavutus oli mahdollista, koska liittokansleri sitoi liittotasavaltaa määrätietoisesti länteen. Yksi askel tapahtui vuonna 1950, jolloin Adenauer hyväksyi ehdotuksen Ranskan, Länsi-Saksan, Benelux-maiden sekä Italian käsittävästä hiili- ja teräsyhteisöstä. Sopimus astui voimaan vuonna 1952 ja kehitys johti lopulta Euroopan unionin perustamiseen.
Samoin vuonna 1955 tapahtui yksi Adenauerin suosituimmista poliittisista saavutuksista. Moskovassa vieraillessaan hänen onnistui neuvotella vapaaksi tuhansia Neuvostoliitossa yhä vankina olleita saksalaissotilaita.
Saavutustensa vuoksi Adenaueria pidettiin pitkään yhtenä Euroopan sodanjälkeisen ajan merkittävimmistä valtiomiehistä. Myöhemmin liittokansleria kritisoitiin siitä, että hänen kaudellaan monia entisiä kansallissosialisteja, kuten lääkäreitä ja opettajia rehabilitointiin ja integrointiin uuteen demokratiaan. Adenauer piti kuitenkin näiden henkilöiden taitoja välttämättöminä Liittotasavallalle.
Ian Kershaw: Persoonallisuus ja valta. Modernin Euroopan rakentajat ja tuhoajat. Suomentanut Jaana Iso-Markku. 590 sivua. Docendo.
