Verkkouutiset

Vantaan uuden asuinalueen rakentamista Kivistössä. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Jopa kymmeniä tuhansia työpaikkoja haihtumassa rakennusalalta

Vain tuottavuuden parantaminen nähdään ratkaisuna ahdinkoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rakennusalalta on haihtumassa jopa kymmeniä tuhansia työpaikkoja ensi vuoden loppuun mennessä. Näin kirjoittaa teollisen rakentamisen asiantuntija Eetu Hukkanen viitaten Rakennusteollisuuden antamiin ennusteisiin. Talouselämässä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan Hukkanen arvioi, että vain alalla tapahtuva tuottavuuden parantaminen voi ratkaista ahdingon.

Asuntokauppojen määrä on tippunut viime aikoina historiallisen alhaiselle tasolle. Asiantuntija Hukkasen mukaan markkinan elpyessä tilanne voi olla parin vuoden päästä täysin päinvastainen. Hän huomauttaakin, että kysyntä entistä tehokkaammalle ja tuottavammalle rakentamiselle kasvaa, kun kohteita on rakennettava samassa ajassa enemmän ja vähemmällä resurssimäärällä.

– Jotta rakennusalalla voidaan paremmin varautua kysynnän kasvuun markkinan elpyessä ja välttää entisestään paheneva työvoimapula ja hinnannousut, rakentamisen johtaminen on modernisoitava, Hukkanen vaatii.

– Tuotannon ja työmaiden johtamisen todellista merkitystä hankkeiden etenemisen ja kustannusten kannalta ei olla vielä tunnistettu, saati ulosmitattu.

Asiantuntijan mukaan rakennusalan globaali perustavanlaatuinen ongelma on, että rakennushankkeen työn ohjaus ja sisällön ymmärrys on hajautettu kymmenille aliurakoitsijoille. Tällöin rakennusprojekti jää epätehokkaaksi kokonaisuudeksi, jossa keskitytään ainoastaan osaoptimointiin. Hänestä aliurakoitsijoiden syyttäminen ei kuitenkaan ole oikein, vaan tuotantoprosessia pitää muuttaa.

– Rakentamiskelpoisessa tilassa, kuten asuinkerrostalon huoneistossa, tehdään töitä keskimäärin vain 10-20 prosenttia ajasta, Eetu Hukkanen huomauttaa.

– Toisin sanoen neljä viidestä huoneistosta seisoo usein tyhjillään, kun yhtä rakennetaan. Odottelu tulee kalliiksi, sillä yhden päivän viivästys maksaa asuinkerrostaloprojektissa keskimäärin noin 15 000 euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)