Verkkouutiset

Rajavartiolaitoksen kuva Balticconnector-kaasuputken putkivauriosta edestä otettuna., LEHTIKUVA / HANDOUT / RAJAVARTIOLAITOS

Asiantuntija lyttää IL:lle Kiinan kaasuputki-selitykset – ”ihan normaali syksyinen sää”

Kiinan mukaan maan rahtilaiva aiheutti Balticconnectorin vauriot myrskyn takia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen Euroopan meriturvallisuusviraston pääjohtaja Markku Mylly ei pidä uskottavana Kiinan selitystä Balticconnectorin rikkoutumisesta viime lokakuussa, kertoo Iltalehti.

Hongkongilaislehti South China Morning Post uutisoi Kiinan myöntäneen Hongkongin lipun alla kulkevan Newnew Polar Bear -aluksen aiheuttaneen vahingon kaasuputkeen. Lehden mukaan asia selvisi Kiinan viranomaisten tekemästä sisäisestä tutkinnasta.

Kiina on selittänyt törmäystä vahingoksi, joka aiheutui kovan myrskyn seurauksena.

– Ei voi mitenkään selittää [törmäystä], Mylly sanoo Iltalehden haastattelussa.

Hänen mukaansa on mahdollista, että ankkuri voi karata holtittomasti, jos se on esimerkiksi kiinnitetty huonosti. Ankkurin karkaamisen pitäisi kuitenkin kuulla laivalla.

– Jos ankkuri holtittomasti karkaa kiinnikkeistä, se menee mereen koko hoito.

Silloin merenpohjaan ei olisi pitänyt syntyä mitään raahausjälkiä.

Viranomaiset erottivat Balticconnectorin liepeiltä pitkän raahausjäljen, joka jatkui useita kilometrejä. Myllyn mielestä, jokin Kiinan selityksessä mättää.

– Ankkuri on täytynyt jostakin syystä laskea ja kiinnittää. Sitten sillä on lähdetty ajamaan uudestaan.

Mylly ei osaa sanoa, miksi Newnew Polar Bear olisi tarkoituksella raahannut ankkuria perässään. Sellainen ei ole laivoilta normaalia toimintaa.

Toinen aukko Kiinan viranomaisten selvityksessä on kova myrsky. Mylly muistelee, ettei silloin ollut erityisempää myrskyä Suomenlahdella.

– Se oli ihan normaali syksyinen sää. Vähän kovempi tuuli saattoi olla, mutta ei se mikään myrsky ollut.

Ilmatieteen laitoksen menneen sään data vahvistaa, ettei kyseisenä ajankohtana ollut myrskyä. Suomenlahden aaltopoijulla mitattiin 8. lokakuuta keskiyöllä noin 2,5 metrin merkitseviä aallonkorkeuksia, kun pahimmillaan mitatut merkitsevät aallonkorkeudet ovat olleet tuplasti korkeampia.

Inkoon Bågaskärin havaintoaseman historiatiedoista selviää, että lokakuun 8. päivän ensimmäiset tunnit olivat kovimmillaan keskituulen osalta navakkaa.

Balticconnector saatiin korjattua ja otettiin käyttöön huhtikuussa.

Keskusrikospoliisi tutkii asiaa törkeänä tuhotyönä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)