Suomalaiset kuluttavat noin kuusi kiloa suklaata vuodessa henkilöä kohden. Suklaan hinta on kuitenkin noussut yli 20 prosenttia vuodessa ja nousun odotetaan jatkuvan edelleen ensi vuonna, kertoo MTV.
Suoraan kuluttajahintoihin vaikuttaa kaakaosato. Puolet maailman käyttämästä kaakaosta tuotetaan Länsi-Afrikassa, jossa ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt häiritsevät tuotantoa. Alueella on äärimmäistä kuivuutta, mutta toisaalta myös rankkasateita.
– Kaakaon raaka-ainehinta on kolminkertaistunut vuodessa. Raaka-aineen lisäksi hintaan vaikuttavat muun muassa kulut työssä, brändäyksessä ja pakkauksessa. Näidenkin osalta hinnat ovat nousseet muutamien vuosien aikana, toteaa Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä.
Käkelä on huolissaan myös siitä, että makeisten ja suklaan arvonlisäverotuksen on tarkoitus kohota 14 prosentista 25,5 prosenttiin. Hän ei ota kantaa korotuksen vaikutuksiin kuluttajahinnan osalta, mutta uskoo, että nosto ei ainakaan helpota tilannetta.
– Hallituksen arvonlisäverolla kikkailu on syrjivää, hän toteaa ja peräänkuuluttaa neutraalisuutta tuoteryhmien välillä.
Käkelä kokee, että nosto tuo vain pientä taloudellista hyötyä valtiolle, mutta suuria tappioita, koska päätöksen myötä Suomeen ei pian ole järkevää investoida.
– Päätöksellä viedään pois tuloja ja positiivisia työllisyysvaikutuksia, Käkelä sanoo.