Hervannan asuinalue Tampereella 3. lokakuuta 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Asumismenot nousseet noin viidenneksen, taloyhtiöt lykkäävät remontteja

Kiinteistöliitto ehdottaa toimia, joilla tuettaisiin taloyhtiöiden taloutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asumismenot ovat nousseet 2020-luvun alkuvuosina noin viidenneksellä. Työttömyyden tuntuva nousu ja monet kansainvälisen talouden heilahtelut ovat lisänneet epävarmuutta, mikä on myrkkyä myös taloyhtiöiden korjauksille. Korjaaminen onkin vähentynyt vuosina 2023 ja 2024, ja kuluvan vuoden kehitys on vielä epävarma.

Kiinteistöliitto muistuttaa, että myös välttämättömiä korjauksia ja puhtaan siirtymän hankkeita lykätään vaikeassa taloustilanteessa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Liitto toivoo hallituksen kehitysriiheltä toimenpiteitä, joilla taloyhtiöiden ja asukkaiden tulevaisuuden näkymiä parannettaisiin. Toimenpiteet tukisivat rakentamisen elpymistä, parantaisivat työllisyyttä ja kasvattaisivat verotuloja.

Asunto-osakeyhtiöiden korjaushankkeiden rahoitus- ja vakuusvajetta paikkaava valtion täytetakaus on laitettava kuntoon, sillä toimiessaan se voisi olla hyödyllinen työkalu, jolla kirittää korjausrakentamisen tahtia. Takauksen nykyehdot ovat niin kireät, että vain yksi taloyhtiö on tarttunut takaukseen sen kymmenen vuoden olemassaolon aikana.

Valtiontakaus auttaisi taloyhtiöitä, jotka eivät saa pankeilta riittävästi rahoitusta tarvittaviin korjauksiin. Täytetakaus edistäisi lainansaantia, mikä mahdollistaisi välttämättömät korjaukset.

Rahoitushaaste koskee merkittävää osaa erikokoisia ja -ikäisiä taloyhtiöitä, myös kasvukeskusten liepeillä, Kiinteistöliitto toteaa tiedotteessa.

Taloyhtiöiden pitkän ajan suunnitelmallista ylläpitoa ja korjaamista olisi tuettava asuintalovarauksen tasoa nostamalla. Asuintalovaraus on keino edistää säästämistä tuleviin korjauksiin. Se ei ole verotuki, sillä asunto-osakeyhtiöt ovat voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä.

Kiinteistöliiton mukaan asuintalovaraus on jäänyt jälkeen korjausrakentamisen hintakehityksestä peräti 85 prosenttia. Varauksen enimmäismäärää tulisi siksi korottaa nykyisestä 68 eurosta 130 euroon neliöltä.

Kiinteistöhallintapalvelun oman käytön arvonlisäverotuksen raja pitäisi myös korottaa nykyisestä 50000 eurosta 70000 euroon vuodesta 2026 lähtien.

Rajaus tarkoittaa, että asunto-osakeyhtiö voi maksaa omalle pää- tai sivutoimiselle henkilöstölleen, kuten talonmiehelle tai siivoojalle, palkkaa sivukuluineen 50000 euroa vuodessa ilman arvonlisäveroa. Rajaa on korotettu viimeksi vuonna 2011.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS