Suomen talouden ennätyksellisen vahvan kasvun odotetaan näkyvän pääkaupunkiseudun asuntomarkkinassa myönteisesti viimeistään ensi vuonna.
Pitkään patoutuneen asunnonvaihtotarpeen purkautuminen voi voimistua nopeasti ”sopuli-ilmiöksi” ja johtaa asuntopulaan ja asuntomarkkinan ylikuumenemiseen kaikkein vetovoimaisimmilla alueilla.
Sp-Kodin toimitusjohtajan, kiinteistöneuvos Jukka Rantasen mukaan pääkaupunkiseutua voi uhata pula myytävistä asunnoista melko nopeastikin sen jälkeen, kun asuntokauppa lähtee kunnolla liikkeelle.
– Riskinä on, että markkina ylikuumenee patoutuneen asunnonvaihtotarpeen alkaessa purkautua. Monet perheet ja kotitaloudet ovat odottaneet jo vuosia asuntokaupan piristymistä ja oikeaa hetkeä asunnon vaihdolle. Siksi on hyvin mahdollista, että suuri joukko aktivoituu sopuleiden tapaan asuntokaupoille samanaikaisesti ja erityisesti perhekokoisten asuntojen tarjonta sulaa nopeasti, Rantanen toteaa tiedotteessa.
Säästöpankki Helsingin liiketoimintajohtaja Tommi Grönlundin mukaan on ajan kysymys, milloin positiiviset talousuutiset alkavat näkyä myös asuntokaupassa. Kuluttajien luottamus on jo lähtenyt hieman vahvistumaan, korko-odotukset ovat maltillistuneet ja työllisyydenkin odotetaan kohentuvan tulevien kuukausien aikana.
– Positiivista markkinakehitystä tulee kuitenkin haastamaan se, ettei uusia asuntoja ole tarjolla eikä vielä rakenteillakaan pääkaupunkiseudulla lainkaan riittävästi vastaamassa kasvavaan kysyntään. Uudistuotannon määrä on pudonnut Suomessa historiallisen matalalle tasolle, Grönlund huomauttaa.
Vaikka tontti, suunnitelmat ja rakennuslupa olisivat valmiina, esimerkiksi kerrostalon valmistuminen kestää noin puolitoista vuotta siitä, kun rakentaminen alkaa.
Rantasen mukaan pääkaupunkiseudulla tarvitaan kipeästi uudistuotantoa asuntomarkkinoiden toimivuuden takaamiseksi. Väestömäärän ennustetaan kasvavan täällä kaikkein voimakkaimmin tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
– Toivottavasti rakennusliikkeet uskaltaisivat aloittaa pitkään jäissä olleiden kohteidensa rakentamisen. Enää ei kannattaisi odottaa, sillä kysyntätilanne voi muuttua nopeasti myös uudisasuntojen osalta, Rantanen sanoo.
Hintojen nousu voi käynnistyä nopeasti
Jos tarjonnan määrä laskee asuntokaupan vilkastuessa liian alhaiseksi ja ostajia kiinnostavista myyntikohteista tulee pulaa, seurauksena voi olla asuntojen hintojen yllättävänkin nopea vahvistuminen.
– Kun kysyntä ja hinnat lähtevät vahvistumaan, se tapahtuu aina ensin halutuimmilla alueilla. Kun niistä loppuu tarjonta, kysyntä ohjautuu seuraavaksi halutuimmille alueille ja levittäytyy aaltoliikkeen tapaan laajemmalle. Asuntojen hintatason vahvistuessa myös hinnat ohjaavat kysyntää eri hintaluokan alueille, Jukka Rantanen sanoo.
Suomi on ainoita Euroopan maita, joissa asuntojen hinnat ovat kehittyneet negatiivisesti jo pitkään.
– Vielä tällä hetkellä meillä on ostajan markkinat, mutta hetken päästä tilanne voi olla toinen. Mitä enemmän asuntoihin kohdistuu kysyntää, sitä vähemmän myyjien tarvitsee joustaa hinnoista, Rantanen ja Grönlund sanovat.