Suomen suurin yksityinen asuntosijoitusyhtiö Kojamo kasvatti tammi–maaliskuussa liikevaihtoaan 8,8 prosenttia 108,2 miljoonaan euroon. Nettovuokratuotto kasvoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 4,3 prosenttia ja oli 59,5 miljoonaa euroa. Voitto ennen veroja oli 24 miljoonaa euroa.
Kojamon toimitusjohtaja Jani Nieminen kertoo yhtiön osavuosikatsauksessa, että vuosi alkoi ennakoidusti ja tase on vahva. Kassavirtaan ennen käyttöpääoman muutosta vaikuttivat ylläpitokulujen kasvu erityisesti lämmityskulujen osalta sekä rahoituskulut.
Vuokrausaste parani edellisvuoteen verrattuna, ja vuokralaisten vaihtuvuus laski.
Lumo-brändin alla asuntoja vuokraavalla Kojamolla oli kauden lopussa omistuksessaan 39 550 asuntoa. Edellisen vuoden maaliskuun jälkeen hankittiin 985 asuntoa ja niitä valmistui 1 397.
– Viime syksynä tehdyn päätöksen mukaisesti emme tässä markkinatilanteessa tee uusia investointeja. Käynnissä olevat hankkeemme ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti. Alkuvuonna valmistui yhteensä 319 asuntoa Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle, ja katsauskauden lopussa rakenteilla oli 1 485 asuntoa, Nieminen kertoo.
Markkinoilla uusien asuntoaloitusten määrä on laskenut merkittävästi viime kuukausina.
– Käynnissä olevien hankkeiden valmistuttua tämän vuoden aikana tulee asuntotarjonta markkinoilla vähenemään oleellisesti. Korot ovat jatkaneet nousua, ja toteutuneiden asuntokauppojen määrä on laskenut ennätysalhaiselle tasolle. Näemme, että nämä toimintaympäristön muutokset yhdistettynä yleiseen talouden epävarmuuteen tukevat jatkossa vuokra-asuntojen kysyntää ja tulevat voimistamaan vuokrien nousua, Nieminen ennakoi osavuosikatsauksessa.