Aura Salla: Enemmistön pitää päättää EU:ssa

Kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja sanoo, että päätösten tekeminen kestää EU:ssa liian kauan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

EU-maiden ministerien pitää nykyistä useammin tehdä määräenemmistöpäätöksiä yksimielisten päätösten sijaan. Näin sanoo kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja Aura Salla.

– Nykyisin meillä kestää viikkoja ottaa kantaa vaikka Pohjois-Korean tilanteeseen. Sellaiset voitaisiin hyvin tehdä määräenemmistöllä, Salla sanoo Nykypäivä-lehdessä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

EU-maiden ministerit kokoontuvat säännöllisesti Brysseliin, ja kokousta kutsutaan EU:n ministerineuvostoksi. Määräenemmistö tarkoittaa, että vähintään 55 prosenttia jäsenmaista kannattaa ehdotusta ja että näissä maissa asuu 65 prosenttia EU-kansalaisista.

Monet päätökset, muun muassa EU:n ulkopolitiikan linjaukset, edellyttävät nykyisin yksimielisyyttä. Muutos määräenemmistöön tarkoittaisi, että yksittäinen jäsenmaa ei voisi enää kaataa muiden maiden kannattamaa ehdotusta.

Samaan seikkaan kiinnitti huomiota EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker kuluneella viikolla EU:n tila -puheessaan. Hänen mukaansa ei ole hyvä asia, että EU ei pysty tuomitsemaan Kiinan ihmisoikeusloukkauksia, koska jokin yksittäinen jäsenmaa tai kourallinen maita vastustaa tuomitsemista. Sama koskee asevientikieltoa Valko-Venäjälle tai Venezuelan-vastaisia pakotteita.

– Meidän tulee siirtyä määräenemmistöön eräissä asioissa, kuten ihmisoikeuskysymyksissä. Mielestäni myös joitakin verotuskysymyksiä pitäisi päättää määräenemmistöllä, Juncker sanoi.

Junckerin erityisneuvontajana työskentelevä Aura Salla uskoo, että rahaliitto euro saa lähivuosina uusia jäseniä. Hän myös ennustaa Nykypäivässä, että Brexit ei enää peruunnu.

– Ei käy, että jäsenmaa eroaa ja sitten noin vain päättääkin jäädä vanhoilla ehdoilla.

 

Aura Sallan haastattelu on luettavissa Verkkouutisten Plus-liitteestä. Kirjautuminen on maksuton.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS