Autoja autokaupassa Vantaalla tammikuussa 2022., LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Autojätiltä yt-pommi: Kolme tehdasta kiinni ja kymmenille tuhansille potkut

Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun Volkswagen sulkee tehtaan kotimaassaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan suurin autonvalmistaja Volkswagen suunnittelee sulkevansa ainakin kolme tehdasta Saksassa ja vähentävänsä kymmeniä tuhansia työpaikkoja. Lisäksi suunnitelmissa on leikata palkkoja jopa 10 prosentilla. Asiasta uutisoi muun muassa talouslehti Financial Times.

Kyseessä olisi saksalaisen autojätin ensimmäinen kotimaisen tehtaan sulkeminen yhtiön 87-vuotisen historian aikana. Volkswagenilla on 300000 työntekijää.

Autojätti on varoittanut, että radikaaleja toimenpiteitä tarvitaan, koska yhtiö on kohdannut kansainvälisillä markkinoilla etenkin Kiinasta tulevaa kilpailua, joka on hidastanut myyntiä. Lisäksi kustannuksia ovat lisänneet panostukset kasvaville sähköautomarkkinoille.

Volkswagen antoi viime kuussa toisen tulosvaroituksen kolmen kuukauden sisällä ja viestitti markkinaympäristön haasteista.

Volkswagen-konserni raportoi vuoden kolmannen neljänneksen tuloksensa keskiviikkona. Yhtiön liikevoittoprosentin arvioidaan FT:n mukaan putoavan tänä vuonna noin 5,6 prosenttiin.

Konsernin enemmistöomistama Porsche raportoi perjantaina yli 40 prosentin liikevoiton laskusta, joka johtuu pitkälti Kiinan markkinoilla tapahtuneesta kysynnän muutoksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)