Autoliitto: Katsastusväleissä harventamisen varaa – hylkäykset vähentyneet

Autoliiton mielestä katsastusväleissä on harventamisen varaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

A-Katsastus tiedotti torstai, että katsastettujen henkilöautojen hylkäysprosentti on noussut tänä vuonna. Autoliiton mukaan todellisuudessa henkilöautojen hylkäykset ovat vähentyneet kaikissa korkeintaan 12 vuoden ikäisissä autoissa viimeisen viiden vuoden ajan.

A-Katsastus kertoi, että heidän katsastamien autojen hylkäysprosentti on noussut viime vuoden 24,8 prosentista 25,2 prosenttiin. Kasvua on tiedotteen mukaan tapahtunut erityisesti jarruihin ja etuakselistoon liittyvissä vioissa, kun taas pakokaasupäästöihin liittyvien määrä on laskenut.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Tiedotteessa jäi mainitsematta muun muassa se, minkä ikäisissä ajoneuvoissa hylkäysten kasvu on tapahtunut, Autoliitto toteaa.

Autojen laadun parantuminen on avannut keskustelun siitä, että katsastusväliä Suomessa voitaisiin harventaa.

– Katsastusyrityksen huoli tällaisessa keskustelussa on tietenkin liiketoiminnan kannalta aiheellinen, mutta liikenneturvallisuudella sitä ei juuri voi perustella. Yhden yhtiön omista tilastoista ei voi myöskään vetää johtopäätöksiä koko katsastusmarkkinan toiminnasta, huomauttaa Autoliitto.

Trafin virallisten tilastojen mukaan henkilöautojen määräaikaiskatsastuksen hylkäysprosentti on alentunut trendinomaisesti kaikissa korkeintaan 12 vuoden ikäisissä autoissa viimeisen viiden vuoden aikana.

Kun kolmevuotiaista autoista hylättiin katsastuksessa vuonna 2011 yhteensä 5,45 prosenttia, jäi viime vuonna ilman leimaa 3 prosenttia katsastetuista autoista. Viisivuotiaiden kohdalla hylkäysprosentti on romahtanut reilusta 11:stä 6,7:een ja kuusivuotiaiden 13:sta kahdeksaan prosenttiin.

– Ensimmäisessä katsastuksessa hylkäysprosentti on jo niin pieni, että voidaan pohtia olisiko katsastusväliä syytä harventaa nykyisestä 3-2-1-1-1-1… –järjestelmästä esimerkiksi 4-2-2-2-1-1-1…. –järjestelmään. Vanhoissa autoissa, joissa on enemmän liikenneturvallisuuteen vaikuttavia vikoja, jokavuotinen katsastus on varmasti paikallaan, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS