Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz hämmästelee keskeisten oppositiopuolueiden intoa kaataa Petteri Orpon (kok.) hallitusta sen alkumetreillä. Ylen A-Studiossa maanantai-illan keskustelussa mukana ollut Zyskowicz nosti esiin etenkin SDP:n mielenliikkeet viime keväältä.
Zyskowicz totesi opposition pyrkimyksen kaataa hallitus olevan sinänsä luonnollinen. Konkariedustaja muistutti hallituskokoonpanon vastaavan kuitenkin hyvin vaalitulosta:
– Ja mikä ehkä vielä tärkeämpää, eipä sinne (hallitukseen) ollut tulijoita. Kepu luikki saman tien oppositioon. Ja mitä tulee demareihin, eivät he suoraan sanoneet tietystikään, että me emme hallitukseen lähde, mutta jokaiselle, joka siinä tunnusteluvaiheessa oli mukana, kävi täysin selväksi, että Sanna Marin ei halunnut johtaa johtamaansa puoluetta kokoomuksen johtamaan hallitukseen.
Zyskowicz nosti esiin myös keskustan ja sen puheenjohtajan Annika Saarikon kannanotot. Keskusta oli edellisellä vaalikaudella hallituksesa, nyt oppositiossa.
– Ja näin ollen pitää kysyä, kun hallitusta ollaan kaatamassa, ja Saarikon mukaan ei edellistä voinut kaataa, kun oli sota Euroopassa. No, se sota valitettavasti jatkuu ja eskalaatiovaara on ehkä vielä suurempi kuin silloin, Zyskowicz huomautti.
Zyskowicz antoi tukensa myös eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon (ps.) ratkaisulle olla kutsumatta eduskuntaa koolle kesken istuntotauon. Oppositiopuolueet ovat vaatineet istuntotaon keskeyttämistä ministerikohuihin liittyen.
– 60 vuoteen ei ole opposition aloitteesta eduskuntaa kutsuttu istuntotauolta koolle. Ei myöskään viime vaalikaudella, kun oppositiopuolue perussuomalaiset sitä vaati. Jos nyt halutaan, että esimerkiksi tietty määrä – vähemmistö eduskunnasta – voisi saada eduskunnan koolle kesken istuntotaon, siitä voidaan keskustella. Mutta sovitaan sitten yhdessä näistä uusista pelisäännöistä. Mutta se, että vaihdetaan sääntöjä kesken pelin, ei ole kovin luontevaa, Zyskowicz arvioi.