Vaikka Berliini koki korostuneesti natsi-Saksan aiheuttaman kohtalon ja vapautui kommunistien tyranniasta, sen historia paistaa yhä monella tapaa vuosikymmenten takaa. Sata vuotta sitten Saksaa alkoi vaivata hävityn ensimmäisen maailmansodan krapula. Se oli voittajien mielestä vain saksalaisten vika, todellisuudessa voittajavaltiot pyrkivät musertamaan jo musertamansa.
Saksa syrjäytyi, mutta sen kulttuurinen ja taloudellinen elinvoima lähtivät vilkkaana käyntiin. Kuvaukset 1920-luvun Berliinin elokuva-, musiikki- ja taide-elämästä todistavat, että pian kaupunki oli kuin Hollywood pienoiskoossa. Tiede ja kulttuuri kukoistivat, ja nostivat esiin suuria lahjakkuuksia. Taide oli kurittoman iloista, kunnes valta alkoi vaihtua.
Albert Einstein oli jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen maailmankuulu, mutta järkytti horjuttamalla vakaalla pohjalla lepäävää käsitystä todellisuudesta. Siltikään hän ei kumonnut 1600-luvun kollegaansa Isaac Newtonia, vaan oli kehittänyt tämän teorioita edelleen. Kuten Charles Chaplin, Einsteinkin valitsi mukavamman paikan elää, kun juutalaisvihaajat alkoivat hillua. Ja kuten aina oli oleva, jostakin kumman syystä suunta kävi länteen, jos valinnan varaa oli.
Tieteen ja taiteen vallattomasti ajatellut saksalainen älymystö joutui kohti 1930-lukua eläessään miettimään, alistuako aatteellisesti – vaan ei älyllisesti – viriilien uusien päsmäreiden mielipiteisiin. Kaikilla ei ollut mahdollisuutta vaihtaa valtiota ennen kuin Saksa ryhtyi vähemmistöjen tuhoamiseen, hyökkäyssotiin niin länteen kuin itään ja rajat sulkautuivat.
Berliiniläiset maksoivat hirveän hinnan
Ken luulee, että Sinclair McKayn Berliini on kaunis kuvaus kaupungin ja sen asukkaiden elämästä pimeydestä kohti valoa, erehtyy. Se on kuvaus kaupungin ilojen muuttumisesta kärsimyksiksi. Tuho ja viha tulee idästä, eikä Adolf Hitlerin pääkaupunki saa minkäänlaista armoa. Länsiliittoutuneiden tulo kanaalin yli ja hidastelu etenemisessä Berliiniin antavat puna-armeijalle etuoikeuden.
Niinpä se on juuri puna-armeija, joka saartaa Berliinin ja nitistää siitä viimeisenkin otettavan ennen kuin liittoutuneiden sopimus toteutuu: Berliini jaetaan ja jää kommunistisen Itä-Saksan keskelle. Kuvaus Itä-Saksan tulevan Walter Ulbrichtin menneisyydestä Moskovan opissa selittää paljon: halu kostaa entiselle kotimaalleen Itä-Berliinin ja Itä-Saksan tulevana johtajana.
Lyhyt ajallinen – saati ideologinen tai moraalinen – matka ei ole pitkä, kun tiedämme Vladimir Putinin saaneen oppi- ja asenneperustansa samaisessa maassa myöhemmin. Se mitä Venäjä tekee ja haluaa tehdä esimerkiksi nyt Ukrainassa, kertoo siitä, mitä vuonna 1945 marsalkka Georgi Zhukov salli armeijansa tekevän kylmän sotimisen rinnalla siviileille.
Naiset koston kohteina, rauniomuijat kotien pelastajina
Moni sotilas oli Saksan armeijassa niin tuhoon ja toivottomuuteen tuomittu, että joko päätti päivänsä itse tai halusi kuolla maataan puolustaessaan. Hitlerin hulluus toteutui viimeisiin hetkiin saakka. Alaikäiset lapset pantiin pelastamaan Berliiniä, ja jopa puna-armeijan johtokin ihmetteli, miten vaikeata valloittajien oli päästä aikataulussa kaupungin sydämeen.
Kun kaupungin raunioista ei löytynyt eläviä vihollissotilaita, kellareista löydettiinkin kosolti naisia – tytöistä vanhuksiin. Puna-armeijan sotilailla oli oikeus ja velvollisuus kostaa naisille samalla tavoin kuin mihin oli aina valloittajalla muinaisista ajoista lähtien ollut halu: ryöstää ja raiskata.
Tutkijat ovat määritelleet, että yksistään Berliinissä valtaajat raiskasivat puolisen miljoonaa naista, heistä huomattava osa joukolla. Fyysiset ja sielulliset vammat synnyttivät vuosikymmenten mittaisen trauma-aallon ja valtaisan määrän abortteja tai niiden yrityksiä.
Yksi naisiin liittyvä huomio on valtauksen jälkeisten hetkien kuvia tarkastellessa, kuinka kadut raunioiden keskellä ovat täynnä eloon jääneitä naisia. Ne olivat rauniomuijia, jotka sankoin joukoin olivat kokoamassa talteen: rakennusjätteet tiilistä kaikkeen mahdolliseen saakka. Niillä ryhdyttiin korjaamaan hajonneita koteja.
Stalin voitti kilpajuoksun
Zhukovin armeijan oli mahdollista edetä läntisten liittoutuneiden häiritsemättä. Kenraali Dwight Eisenhowerin oli aiemmin välittänyt Josif Stalinille tiedon, jonka mukaan neuvostoliittolaiset piti päästää Berliiniin ensimmäisenä. Stalin oli puolestaan hämännyt länsiliittoutuneita ilmoittamalla pariinkin kertaan, ettei hän enää pitänyt Berliiniä ensisijaisena tavoitteenaan. Tämä jopa veltostutti länttä. Puna-armeija sen sijaan sieppasi huomattavan osan Saksaa ja Berliinin.
Yksi – liki tavoitteiltaan terapeuttinen – linjanveto oli Eisenhowerin huomautus suhtautumisesta sodan jälkeiseen Eurooppaan ja erityisesti muserrettuun Saksaan: ”Me emme ole Saksassa halventaaksemme Saksan kansaa vaan pitämässä huolen siitä, ettei se kykene käymään sotaa.”
Länsi merkitsi Berliinille vapautta ja oikeuksia. Yhdysvaltain johto oli huolissaan (kuten lännen olisi pitänyt olla jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen) saksalaisten vieraantumisesta: ”He ovat meille luonnollisia liittolaisia huomenna. Sen vuoksi emme yksinkertaisesti saa suututtaa heitä”.
Sinclair McKay: Berliini. Elää ja kuolla maailmanhistorian pyörteissä. Minerva 2023.
