Kuva: unsplash.com/@traxer
Yhteistyökumppanin maksama artikkeli

Bitcoinin louhinta Suomessa

Bitcoinin louhinta Suomessa ei ole kasvanut välttämättä vielä niin suureksi kuin olisi taloudellisesti mahdollista. Jos vertailua tekee esimerkiksi muihin Pohjoismaihin, suomalaiset yksilöt ja yritykset jäävät selkeästi jälkeen.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua tulevaisuudessa, mikäli bitcoinien käyttäminen ja niihin sijoittaminen lisääntyy edelleen.

Bitcoinin louhinnalla tarkoitetaan käytännössä sen lohkoketjun ylläpitämistä. Louhimalla luodaan uusia lohkoja ja kolikoita virtuaalivaluutan verkkoon. Samalla tietokoneet vahvistavat transaktioita Bitcoinin verkossa, jolloin koko lohkoketjun toiminta pohjautuu pitkälti juuri louhintaan.

Bitcoinien määrälle on asetettu enimmäismäärä, joten joskus tulevaisuudessa uusien bitcoinien louhiminen loppuu. Tämä aiheuttaa toisaalta sen, että inflaatio ei pääse puremaan sen arvoon niin helposti. Koska kolikoita on tarkkaan rajattu määrä, niitä ei voida loputtomasti luoda tyhjästä kuten esimerkiksi fiat-valuuttoja.

Yhden lohkon louhintaan menee noin 10 minuuttia. Sen avulla voidaan laskea, milloin Bitcoinin louhintapalkkiot puolittuvat. Tätä tapahtumaa kutsutaan nimellä Bitcoinin puoliintuminen, joka tapahtuu noin neljän vuoden välein. Se on merkittävä tapahtuma koko kryptomarkkinoilla, sillä historiassa kryptovaluuttojen kurssit ovat lähteneet merkittävään nousuun sen jälkeen.

Jotta louhittuja bitcoineja voi jossain säilyttää, tarvitaan kryptolompakko. Paras kryptolompakko Bitcoinille on tietysti helppokäyttöinen, turvallinen ja ei aiheuta ylimääräisiä kustannuksia.

Suomen suhteellisen korkeat sähkön hinnat ovat pitäneet Bitcoinin louhinnan pienimuotoisena. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että Suomen markkinoilla olisi paljon kasvunvaraa, mikäli tietyt ongelmat saataisiin ratkaistua.

Ongelmaan onkin tulossa ratkaisuja, sillä Suomessa käynnistettiin viimein Olkiluoto III -reaktori. Se alentaa sähkön hintaa merkittävästi varsinkin vuositasolla. Kyseessä on Euroopan suurin ydinlaitos, joka pystyy tuottamaan suuria määriä sähköenergiaa markkinoille.

Suomi lähestyy tässä mielessä energiapolitiikkaa käytännönläheisemmin kuin monet Euroopan maat. Esimerkiksi Saksassa on nopeaan tahtiin luovuttu ydinvoimasta, mikä on aiheuttanut omat ongelmansa.

Samaan aikaan Suomeen on rakennettu paljon tuulivoimaa, mikä lisää energiantuotantoa. Maan tavoitteena on tuulivoimaan liittyvän kapasiteetin kasvattaminen kaksinkertaiseksi siitä, mitä se on tällä hetkellä.

Äskettäin uutisoitiin tilanteesta, jossa Suomi oli yhden päivän ajan sähköntuotannossa täysin omavarainen, mikä on kohtalaisen harvinainen ilmiö.

Sähkön hinnan tasaantuessa ja kryptovaluuttojen yleistyessä on melko varmaa, että Bitcoinin louhinta tulee yleistymään. Suomi tarjoaa viileän ilmastonsa takia louhintaan liittyviä hyötyjä, sillä suuria louhintayksiköitä ei tarvitse keinotekoisesti viilentää.

Suomen eduksi voidaan lukea myös se, että maa on poliittisesti ja yhteiskunnallisesti melko stabiili. Toisin sanoen täällä ei nähdä kovinkaan paljoa suuria mellakoita tai mielenosoituksia, jotka häiritsisivät yhteiskunnan toimintaa – lakkoja lukuun ottamatta.

Suuremmassa kuvassa Bitcoinin louhijat voisivat tuottaa myös lämpöä kaukolämpöverkkoon, mikä osaltaan parantaisi toiminnan kestävyyttä. Samalla se mahdollistaisi lämmön tuottamisen ilman, että tarvitsisi käyttää polttoaineeseen perustuvia järjestelmiä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS
[the_ad_placement id="readpeak_artikkelisivu"]

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)