Vaikka Suomen taloudesta on viime aikoina saatu valoisampia uutisia taantuman pohjan selättämisestä, näyttää iso kuva talouskasvun ja velkaantumisen suhteen silti edelleen mollivoittoiselta.
Valtion velkaantuminen jatkuu ja ensi vuoden budjetin alijäämä nousee 12,1 miljardiin euroon.
Hallitus tavoittelee julkisen talouden velkasuhteen vakauttamista. Velkasuhde nousee 85,2 prosenttiin vuonna 2027. Valtiovarainministeriö (VM) varoittaa, että velkasuhde alkaa kasvaa uudelleen viimeistään 2030-luvulla.
VM odottaa ensi vuodelle 1,7 prosentin ja vuodelle 2026 1,5 prosentin talouskasvua.
Nordic Business Forum -tapahtumassa Helsingissä torstaina esiintynyt maan ehkä tunnetuin talousvaikuttaja Björn Wahlroos muistuttaa Verkkouutisille antamassaan haastattelussa, että Suomen talouden kuntoon saattaminen on ikuisuusprojekti, koska talouskasvua tarvitaan aina. Wahlroosin mukaan lähiaikoina on kuitenkin alettava tapahtumaan.
– Se on ennen kaikkea seuraavan viiden vuoden projekti. Ellemme viiden vuoden aikana saa toivon kipinää palamaan, niin pelkään, että tässä voi tulla vielä suurempaa pysyvää vahinkoa, Wahlroos arvioi Suomen talouden yleiskuvaa.
– Olemme jo nyt nähneet, että tästä maasta on muuttanut pois yrityksiä ja varakkaita yksityishenkilöitä. Suunta on saatava nopeasti käännettyä ja siksi veromuutokset ovat tärkeitä, hän jatkaa.
Nouseeko Suomi tästä suosta?
– Toivoisin niin, mutta kyllä se haaste on suuri.
Wahlroos muistuttaa, että Suomen olisi tärkeä päästä edes kahden prosentin vuotuiselle kasvu-uralle.
– Meillä on ollut nollakasvu 17 vuotta, niin kaksikin prosenttia on ihan hyvä tavoite. Siihenkään ei näytetä pääsevän, vaikka olemme valtiovarainministeriön määrittelemässä noususuhdanteessa seuraavan kahden vuoden ajan, hän toteaa.
Wahlroosin mukaan hyvä uutinen on, että poliittinen tietoisuus siitä, että kasvun eteen pitäisi tehdä jotakin näyttää kasvaneen huomattavasti aivan viimeisen vuoden aikana.
Talousvaikuttaja toivoo, että hallitus pyrkii viimeistään ensi kevään puoliväliriihessä saamaan kasvuohjelman, jossa on toimenpiteitä ja jossa verotuskin tulee näyttelemään tärkeää roolia.
– Kannustan hallitusta tekemään kovasti työtä tämän kanssa, koska valtiontaloutta ei saada leikkauksilla kuntoon. Leikkaukset ovat välttämättömiä, mutta pelkät leikkaukset eivät tuota tervettä valtiontaloutta. Sitä varten meillä täytyy olla terve talous. Terve talous edellyttää kasvua, jonka ei tarvitse olla 4-5 prosenttia, kunhan se on jotain sinne päinkin, Wahlroos perää.
Suomi tarvitsee myös kipeästi uusia investointeja. Esimerkiksi vihreän siirtymän investoinneista odotetaan piristysruisketta taloudelle.
Mitkä ovat tällä hetkellä Suomen investointiympäristön tärkeimmät pullonkaulat?
Wahlroos mainitsee ensiksi syyn, jolle ei mahdeta mitään. Se on Suomen sijainti.
– Meidän on ymmärrettävä, että sijaintimme on muuttunut huonommaksi. Syy on tietenkin se, että Venäjän raja on kiinni ja olemme viimeinen bussipysäkki koilliseen matkalla Brysselistä. Se merkitsee muun muassa sitä, että vientimme logistiikkakustannukset ovat korkeammat kuin muilla. Ilmastomme ei myöskään ole aivan ideaali, jos haluamme eurooppalaisia osaajia tänne. Näille asioille emme voi mitään, hän muistuttaa.
– Mutta juuri näiden asioiden johdosta meidän pitäisi olla vielä huolestuneempia ja vielä määrätietoisempia kilpailukykymme suhteen kuin keskimääräinen eurooppalainen maa. Tästä syystä meidän on välttämättä kysyttävä itseltämme, kuinka paljon investointeja tarvitsemme maahan, jotta voimme tuottaa 2-3 prosentin bkt:n kasvun vuosittain. Se summa ei ole aivan pieni, hän jatkaa.
Wahlroos korostaa, että pääoman saatavuus ei ole ongelma Suomessa.
– Tämä on suomalainen päähänpinttymä ja jostain syystä luulemme, että rahan saatavuus on ongelma. Maailmalla on rahaa niin paljon, että sitä ei uskokaan. Olemme aina siellä lainaajan puolella. Muistakaamme, että markkinan toisella puolella on myös aina joku. Jos menet puhumaan jonkin suuren rahaston portfoliomanagerin kanssa, lupaan, että kyseinen manageri herää aika ajoin neljältä aamulla ja miettii, että minne helkkariin saan nämä rahat sijoitettua. On muistettava, että rahaa löytyy, jos on hyviä ideoita ja kannattavia investointeja, Wahlroos havainnollistaa.
Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Mario Draghi esitteli pari viikkoa sitten kilpailukykyraportin, jossa hän ehdottaa jopa noin 800 miljardin euron vuotuisia investointeja tehtäväksi Euroopan kilpailukyvyn kohentamiseksi. Myös Draghi esiintyi torstaina Nordic Business Forumissa.
Wahlroos lainaa Draghia ja sanoo, että paketin pitäisi koostua 80-prosenttisesti yksityisistä ja 20-prosenttisesti julkisista sijoituksista.
– Suuri kysymys ei ole se, ottaako EU yhteistä velkaa rahoittaakseen 20 prosentin osuuden vaan se, miksi 600 miljardin euron pottia ei ole tullut yksityiseltä sektorilta eli, miten synnytämme sellaisen investointiympäristön, jossa yksityiset yritykset haluavat investoida noin paljon. Tämä on se kohta, jossa olisin vähän kriittinen tuota raporttia kohtaan, koska mielestäni tarvitsemme järeämpiä toimenpiteitä, esimerkiksi verotusta, jotka nostavat investointien tuottoastetta, Wahlroos kommentoi Draghin ehdotusta.
Draghi ehdottaa, että osa summasta rahoitettaisiin EU:n yhteisellä velalla.
– Se ei varmaan ketään yllätä, että olisin sen (yhteisvelan) suhteen hyvin varovainen. Suomessa on suuri velkaongelma. Meitä ei ollenkaan auta se, että rakennamme vielä yhden ylikansallisen tason Suomen yläpuolelle, jossa aletaan ottaa velkaa. Silloin Suomessa olisi velkaa kuntatasolla, hyvinvointialueilla, paljon velkaa valtiolla, ja sitten saisimme vielä EU-velkaa. Luulen, että tämä ei ole onnellinen tulema, Wahlroos perustelee.
Sammon, Nordean ja UPM-Kymmenen hallitusten puheenjohtajana toimineelta Wahlroosilta on myös pakko kysyä, onko hän menettänyt uskonsa poliittiseen järjestelmään suurten taloudellisten muutosten toteuttajana?
Wahlroos myöntää, että on joskus kirjallisessa muodossa todennut menettäneensä uskon poliittiseen järjestelmään yleensä ja sen kykyyn johtaa yksityiskohtaisempia eli enemmän mikrotason taloudellisia kysymyksiä.
– Se johtuu yksinkertaisesta asiasta: yksityisellä sektorilla päätöksentekijällä on yleensä symmetrinen tuottofunktio, joka tarkoittaa, että jos asiat menevät hyvin, hän saa jonkin pienen osan siitä, että menee hyvin. Jos menee huonosti, hän kärsii siitä jonkin verran. Julkisella sektorilla päätöksentekijällä on täysin asymmetrinen tuottofunktio: jos menee huonosti, hän saa yleensä potkut, jos menee hyvin, hän ei saa penniäkään siitä, että se meni hyvin. Tämä johtaa siihen, että julkisen sektorin riskinottokyky ja -halu on lähes olematon. Siitä syystä et voi ottaa julkisen sektorin hallintomekanismeja elinkeinoelämän tai sijoitustoiminnan puitteisiin, koska se ei tule menemään hyvin, Wahlroos havainnollistaa.
Wahlroos tunnetaan miehenä, joka lukee paljon.
Mikä on tällä hetkellä ajankohtainen kirja, jolle haluaisit antaa lukusuosituksen?
– Nyt luen Weimarin Saksan kokemuksista kertovaa historiateosta, Wahlroos vastaa.
Hän muistuttaa, että vuosien 1919-1933 Saksa oli ’erikoinen eksperimentti’ Euroopan historiassa. Tuolloin Saksassa kokeiltiin eräänlaista ääridemokratiaa: ensimmäisen maailmansodan ja keisarivallan jälkeen Saksassa synnytettiin Weimarin perustuslaki, joka oli sen ajan maailmassa yksi demokraattisimpia. Se oli niin demokraattinen, että toimeenpanevalle poliittiselle johdolle ei jäänyt mitään valtaa ja sen ikävänä seurauksena tuli 1930-luvun toinen puolisko Saksassa.
– Tämä on opetus, josta haluan oppia enemmän, koska meillä on vähän tämäntyyppisiä merkkejä. En väitä, että ääriliikkeet nyt ovat niin vastenmielisiä kuin 1930-luvulla – ja puhun molemmista ääriliikkeistä. Mutta on huoli, että ellemme saa julkista päätöksentekoamme tehokkaammaksi, mitä se on tänään, niin kansalaiset voivat turhautua ja kansalaisten turhautuminen purkautuu kannanottoina jonkin ääriliikkeen puolesta, ja se ei ole koskaan hyvä asia, Wahlroos muistuttaa historian opeista.
