Britannian terveysviranomaiset varoittavat, että apinarokkoaalto alkaa levitä Lontoon ulkopuolelle, kertoo brittilehti The Independent.
Seksuaaliterveysjärjestö Terrence Higgins Trust sanoo ”ajan olevan hupenemassa” pääkaupungin tautiaallon rajoittamiseksi. Uusia tapauksia on raportoitu Manchesterissä ja Brightonissa.
Britanniassa on todettu yhteensä 2 759 apinarokkotapausta, joista 2 638 on keskittynyt Lontooseen ja Englantiin. Skotlannissa tapauksia on 65, Walesissa 32 ja Pohjois-Irlannissa 24.
Viimeisimpien tietojen mukaan tapausmäärä on maan kaakkoisosassa lähes kolminkertaistunut heinäkuun ja elokuun alkujen välillä 91 tapauksesta 233:en. Luoteessa määrä on kaksinkertaistanut 71:stä 144:ä.
– Olemme varsin huolestuneita siitä, mitä tämä tapausmäärän lisääntyminen tarkoittaa. Jos apinarokko jatkaa leviämistään tähän tahtiin – näemme jo mahdollisesti tapausmäärän kasvua esimerkiksi Brightonissa ja Manchesterissa – pelkäämme, että milloin tällä on ketjureaktiovaikutus seksuaaliterveyden palveluihin, jotka ovat maantieteellisesti hajallaan, sanoo Terrence Higgins Trustin edustaja Ceri Smith Independentille.
Britannian terveysturvallisuusvirasto sanoo, että tapausaalto rajoittuu pääasiassa homoseksuaalien, biseksuaalien ja miesten välistä seksiä harjoittavien piireihin, mutta apinarokkotartunnan voi saada kuka vain.
Tapausten oletetaan leviävän seksiverkostojen kautta. Smithin mukaan näyttää siltä, että apinarokkoa levittävät miehet matkaavat Lontooseen erilaisiin orgioihin ja fetissi-iltoihin, joissa he sitten tartuttavat virusta ennen kuin palaavat kotiseuduilleen. Samoin muut osallistujat ovat yleensä Lontoon ulkopuolelta.
Nuorten miesten kuolemantapauksia on jo elokuussa todettu Espanjassa ja Intiassa. On vain ajan kysymys, milloin apinarokko vaatii ensimmäisen uhrinsa Britanniassa.
– Ihmiset eivät kuole tartuntaan heti ensiminuuteilla, mutta viikkoja tartunnan jälkeen. Kun tapausten määrä lisääntyy, on odotettavaa myös kuolemantapausten lisääntyvän ja silloin kuolleisuus voi olla nykytasoa korkeampi, sanoo East Anglian yliopiston lääketieteen professori Paul Hunter.
Britannia on lisännyt ja kiihdyttänyt rokotetuotantoaan. Maan hallitus on tilannut 100 000 lisäannosta Imvanex-rokotetta, jota yleensä käytetään apinarokon sukulaista isorokkoa vastaan.
“Time slipping away” to stop #monkeypox. I am damn worried. UK Health Security Agency
specifically warns that anyone can contract monkeypox. Don’t feel invulnerable- complacency is complicity with the virus. Stay safe. https://t.co/2vebpcaJiI— Eric Feigl-Ding (@DrEricDing) August 5, 2022