Britannian pääministeri, työväenpuolueen Keir Starmer on paljastuksen mukaan saanut arvokkaita vaatelahjoituksia puolueen pitkäaikaiselta tukijalta, Waheed Allilta, uutisoi The Times. Alli on myös pääministerin suurin henkilökohtainen tukija. Hän on nettivaatekauppa Asoksen hallituksen entinen puheenjohtaja. Hänen omaisuutensa on arvioitu olevan noin 200 miljoonaa puntaa.
Allilta saatujen vaatelahjojen arvo on yhteensä 16 000 puntaa. Pääministeri sai viime lokakuussa 10 000 punnan suuruisen lahjoituksen ja tämän vuoden helmikuussa 6000 punnan suuruisen lahjoituksen. Lahjoitukset saadessaan Starmer oli oppositiojohtaja, sillä hänestä tuli pääministeri viime heinäkuussa.
Hänen saamiensa vaatelahjojen yhteenlaskettu arvo on tällä hetkellä 32 000 puntaa. Lisäksi Starmer on saanut lahjoina muun muassa VIP-sisäänpääsyn Taylor Swiftin, Coldplayn ja Adelen konsertteihin. Starmerin vaimo on saanut myös vaatelahjoituksia.
Lahjoituksia ovat saanut myös Iso-Britannian valtiovarainministeri Rachel Reeves. Hän on joutunut arvostelun kohteeksi paljastuksen jälkeen, sillä hän on työskennellyt tiiviisti suuryrityksiä edustavan FGS Globalin osakkaan Kamella Hudsonin kanssa. Hudson toimi aktiivisesti Reevesin kampanjatiimissä. Tämä on herättänyt huolia mahdollisista eturistiriidoista, sillä FGS Global edustaa suuryrityksiä, kuten Huaweita.