Vaalihuoneistot sulkeutuivat torstai-iltana kello 22 ja ensimmäisiä tuloksia alkoi tihkua vaalipiireistä ympäri maan puolen yön jälkeen. Jo ovensuukyselyt kertoivat, mitä tuleman piti. Työväenpuolue napsi paikkoja toisensa perään, kukisti konservatiivit ja otti ylivoimaisen voiton. Moni kommentaattori vertasi tilannetta vuoden 1997 vaaleihin, jolloin työväenpuolue Tony Blairin johdolla edellisen kerran lopetti konservatiivien pitkän valtakauden murskaavalla tuloksella. Työväenpuolue sai lopulta 412 paikkaa 650-jäseniseen parlamenttiin.
Konservatiiveille yö oli synkkä. Puolue menetti 251 paikkaa ja sai uuteen parlamenttiin vain 121 edustajaa. Moni nykyhallituksen ministeri ja puolueen keskeinen toimija menetti paikkansa. Osa kuitenkin huokaisi helpotuksesta, sillä viimeisimmät gallupit olivat povanneet puolueelle vieläkin pienempää paikkamäärää. Joka tapauksessa konservatiiveilla on peiliin katsomisen ja valtaisan jälkipyykin pesemisen aika. Tulos oli surkein sitten vuoden 1832. Ei ole ihme, että puheenjohtaja Rishi Sunak ilmoitti jo seuraavana aamuna jättävänsä puheenjohtajuuden.
Maan tuleva pääministeri Keir Starmer oli luonnollisesti onnensa kukkuloilla, Puolue sai selkeän enemmistön parlamenttiin ja pääsee muodostamaan tulevan hallituksen. Työväenpuolue joutuu kuitenkin katsomaan totuutta nöyrästi silmiin: vaaleissa se keräsi vain vajaat 34 prosenttia kaikista äänistä. Kokonaisäänimäärä nousi edelliskerrasta vain vajaat kaksi prosenttiyksikköä. Starmerin oma äänimäärä laski selvästi.
Vaaliyön onnellisin voittaja löytyi lopulta Clactonin vaalipiiristä Itä-Englannista. Reform UK:n Nigel Farage sai vihdoin, kahdeksannella yrittämällä, paikan parlamentista. Juhlahumua hieman ehkä latisti se, että hänen lisäkseen läpi meni lopulta vain kolme muuta puolueen ehdokasta. Puolue sai kuitenkin 14,3 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Se kärsii merkittävästi maan vaalijärjestelmästä. Vertailun vuoksi: liberaalidemokraatit saivat 2,1 prosenttiyksikköä vähemmän ääniä mutta 68 paikkaa Reformia enemmän.
Vaikka Reformin paikkamäärä on pieni, se oli todella monessa vaalipiirissä toiseksi suosituin. Monessa paikassa Reform oli se, joka haastoi työväenpuolueen. Ja niissä vaalipiireissä, joissa se ei ollut kovin haastaja, sen saamat äänet olivat selkeästi pois konservatiiveilta – tuhoisin seurauksin.
Reformin avainhenkilöiden kommenteissa toistuikin selkeä viesti heti tulosten julkistamisesta lähtien: Reform on maan todellinen oppositio – ainoa vaihtoehto nykymenolle.
Nigel Faragen oma paikka ratkesi puoli neljän aikaan aamuyöstä. Omille kannattajilleen pitämässään puheessa hän kiteytti lähiajan keskeiset tavoitteet: ”Nyt on aika koota joukkoliike, jonka vertaista ei ole meidän aikanamme nähty. Kaikki palapelin palat ovat paikoillaan. Minun tehtäväni on nyt ammattimaistaa puolue, demokratisoida se ja koota rakenteet, jotta olemme valmiita tuleviin vaaleihin. En varmasti koskaan ole ollut yhtä kunnianhimoinen kuin nyt.”
Faragen puheesta kävi myös selväksi, että Starmerin hallitus saa Faragesta ja tämän puoluetovereista teräväkielisen haastajan ja arvostelijan.
Jokaisessa tappiossa on myös voittajia. Politiikka on aina myös henkilökysymys. Tunnen sekä Nick Timothyn että Mark Prichardin pitkältä ajalta. Nick Timothy pääsi elämänsä ensimmäistä kertaa läpi, ja Mark Prichard selviytyi täpärästi voittajaksi omassa vaalipiirissään, vaikka vaalit olivat sysimustat konservatiiveille. Enää muutama valopilkku loistaa yössä.
