Valtioneuvoston linna Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Budjettipäällikkö KL:lle: Kukaan ei tiedä, kauanko kestämme velkaantumista

Kuluttajilla ei kuitenkaan ole tarvetta varautua dramaattisiin muutoksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä sanoo Kauppalehden Aamiainen Jari Korkin kanssa -videohaastattelussa, että korkotason viimeaikainen nousu on pakottanut myös aiemmin velkaantumista pienenä ongelmana pitäneet miettimään kantaansa uudestaan.

– Ollaan vielä hyvin paljon 2000-luvun alkuvuoden tason alapuolella. Silloin meillä oli useampia miljardeja euroja mitä meni korkomenoihin, tänä vuonna meillä jäädään sinne 800 miljoonan euron tasolle. Mutta, ensi vuonna korkomenot tulevat pompsahtamaan puolessatoista miljardiin eli tuplaantumaan, hän kertoo.

– Jos me ajattelemme, mitä sillä 800 miljoonalla valtion talousarviossa rahoitetaan, ajatellaanpa vaikka että kaikkien poliisien toimintamenot ovat noin 800 miljoonaa, eli se ei ole ihan pieni summa kaikkinensa.

Uutena ilmiönä julkiseen talouskeskusteluun on noussut termi velkakestävyys. Niemelä kertoo yhteiskunnan olevan velkakestävä, kun se pystyy suoriutumaan velkansa maksusta ja velanhoitomenoista ilman dramaattisia muutoksia meno- tai tulopohjaansa.

– Tällä hetkellähän me olemme siinä tilanteessa, että saamme rahaa markkinoilta ja me olemme velkakestäviä. Mutta sitten, kukaanhan ei tiedä, milloin velkakestävyys lakkaa, hän toteaa.

– Se sitten tulee joskus ovesta sisään jos on tullakseen ja ennakkoon sitäkin on vaikea arvioida, milloin siinä tilanteessa ollaan.

Tästä huolimatta kuluttajilla ei Niemelän mukaan ole ei ole tarvis varautua mihinkään dramaattiseen.

– Sopeuttamisurakka on tietysti varsin suuri, mutta pitkällä aikavälillä sitä pitäisi pyrkiä kuromaan umpeen, eli ei tehtäisi äkkijarrutusta vaan lähdettäisiin tallaamaan rappusia niin sanotusti oikeaan suuntaan eteenpäin, Niemelä kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)