C-Lion1-merikaapelissa ollut katkos on korjattu, ja suora merikaapeliyhteys Suomen ja Saksan välillä on palautettu täysin toimintakuntoiseksi. Kaapelin omistava Cinia kertoo asiasta tiedotteessa.
Vikatilanne havaittiin joulupäivänä 25. joulukuuta 2024 kello 18.44. Korjaustyöt Suomenlahdella, Porkkalanniemen kaakkoispuolella, saatiin tiedotteen mukaan valmiiksi maanantaina 6.1.2025 kello 13.37 Suomen aikaa. Korjauksen valmistumisen jälkeen maanantain aikana tehtiin kaapelikorjauksen jälkityöt, minkä jälkeen korjausalus aloitti paluumatkansa vikapaikalta.
Korjaus valmistui ensiarviota nopeammin, vaikka erikoiskalustoa oli tuotava paikalle Itämeren ulkopuolelta. Heti vian havaitsemisen jälkeen Ranskassa ollut korjausalus Cable Vigilance hälytettiin valmistautumaan kaapelin korjaukseen ja operaatio käynnistyi viivytyksettä tarkkojen toimintamallien ansiosta.
Cinian toimitusjohtaja Jaakko Tapanaisen mukaan liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi tällaisiin poikkeustilanteisiin on laadittu tarkoin suunnitellut prosessit ja toimintamallit, joiden ansiosta korjaustyöt saatiin käynnistettyä nopeasti.
Vian korjaaminen sujui Cinian mukaan odotettua ripeämmin, ja katkoksen vaikutukset Suomen tietoliikenteelle sekä Cinian asiakkaille saatiin pidettyä vähäisinä. Korjaustöiden sujuvuutta edisti lisäksi tehokas ja sujuva yhteistyö viranomaisten kanssa.
Cinia vaatii Suomenlahden kaapelirikkoihin yhdistetyn Eagle S -aluksen takavarikointia saataviensa turvaamiseksi ja on jättänyt asiasta hakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen tiistaina 7. tammikuuta 2025.
Cinia teki tutkintapyynnön Keskusrikospoliisille 25. joulukuuta 2024, ja viranomaiset jatkavat tutkintaa kaapelikatkoon liittyen.