Vuonna 1990 lakanneen Itä-Saksan salaisen poliisin Stasin työskentelytavoista Zersetzung on jäänyt Suomessa jäänyt verraten tuntemattomaksi. Kyseinen psykologinen terrori yksittäisiä ihmisiä kohtaan oli Stasin järkyttävimpiä toimia, jolla oli ehkä 5000-10[nbsp]000 uhria.
Zersetzung tarkoittaa varsinaisesti biohajoamista, maatumista. Sitä on kuvailtu myös kidutukseksi ilman kosketusta ja hiljaiseksi terroriksi.
Stasi käytti Zersetzungia esimerkiksi toisinajattelijoita kohtaan 1970-luvulla, kun vangitsemiset ja muut fyysiset toimenpiteet näyttivät ulkomaailmalle jo liian pahoilta. Operaatiot vaativat paljon työvoimaa ja avustajia, mutta niitä Stasilla oli käytännössä rajattomasti.
Väkivallan käytön sijaan kohde lamaannutettiin henkisesti. Sen mahdollisti valtion kaikkien kansalaistensa pikkuasioistakin urkkima valtava tietovarasto.
Stasin direktiivi 1/76 määritteli Zersetzungin olevan ”järjestelmällinen maineen, imagon ja arvostuksen rapauttaminen todellisen, vahvistettavissa olevan, kumoamattoman ja siten myös diskretitoivan tiedon pohjalta; järjestelmällinen sosiaalisten ja ammatillisten epäonnistumisten järjestely yksilöiden itseluottamuksen horjuttamiseksi”.
Stasi teki kohteiden arkielämästä pienillä asioilla helvettiä. Toimien kuvailtiin ”horjuttavan niitä, joilla on ei-toivottuja vakaumuksia, ja jotka ovat sosialismin vastustajia”.
Outoja asioita
alkaa tapahtua
Historioitsija Hubertus Knabe on sanonut Zersetzungia diaboliseksi metodiksi: tarkoitus oli tuhota ihmisen itseluottamus hänen maineensa viemällä, työn epäonnistumisia järjestämällä ja ihmissuhteita tuhoamalla.
Kohteen taustat ja yksityiselämä pengottiin ja analysoitiin. Häntä seurattiin sekä näkyvästi että salaa, hänen kirjeensä luettiin ja puhelunsa kuunneltiin, koti ja omaisuus tutkittiin, kulkuvälineitä sabotoitiin ja lääkkeitä vaihdettiin salaa toisiin.
Stasi tilaili kohteensa nimissä tuotteita postista ja soitti hänen nimissään aiheettomia hätäpuheluja, joista seurasi vaikeuksia. Huhuja leviteltiin. Työvaikeuksia alkoi syntyä. Mikään elämän pikkuasiakaan ei onnistunut eikä edistynyt.
Häiritäkseen rauhaa perusteellisesti Stasi asettui kohteensa arkielämään ja muutteli sitä. Kohteiden koteihin murtauduttiin rutiininomaisesti. Siellä huonekalujen paikkoja siirreltiin, herätyskellon hälytysaikoja muuteltiin, tauluja laitettiin hieman vinoon, keittiössä jauhoja vaihdettiin toisiksi ja niin edelleen. Jo ulos vietyjä roskia ilmestyi takaisin asuntoon. Jopa hiiriä ja käärmeitä tuotiin kotiin. Työpaikalla ja läheisille leviteltiin tekaistuja ikäviä tietoja. Kotona suolapurkkiin vaihdettiin pippuria.
Nimettömiä kirjeitä, puhelinsoittoja ja väärennettyjä valokuvia uskaliaista tilanteista ilmestyi. Tavaroita alkoi katoilla. Lasten ja vanhempien välejä myrkytettiin.
Tarkoituksena oli tietysti saada kohde paineen alle ja tuntemaan, että hän on sekoamassa.
Sinähän olet
vainoharhainen
Ehkä kaikkein uskomattominta oli katuteatterin järjestäminen.
Kohde saattoi kadulla kävellessään tulla yhtäkkiä viiden ”satunnaisen” ja muualle katselevan ohikulkijan epämukavasti ympäröimäksi niin, ettei hän päässyt liikkumaan. Liikennevaloissa seisoessaan hän saattoi ”sattumalta” kuulla kahden vieressä seisovan tuntemattoman puhuvan naureskellen – hänestä. Eri paikoissa kohteen eteen kiilattiin ja häntä tuupittiin.
Kadun ihmiset olivat Stasin vapaaehtoisia. Tarkoitus oli jälleen saada kohde tuntemaan olevansa tulossa hulluksi.
Zersetzungia tiedetään käytetyn muun muassa DDR:n toisinajattelijoita kuten Jürgen Fuchsia, Gerulf Pannachia, Rudolf Bahroa ja Jehovan todistajia vastaan. Fuchs kuvaili toimintaa ”hyökkäykseksi ihmisen sielua vastaan”.
Kun Jürgen Fuchs 1977 kertoi Der Spiegel lehdessä Zersetzungista, Stasi väitti hänen olevan vainoharhainen ja kärsivän mielenterveyshäiriöistä. Juuri tätä Stasi oli itse asiassa halunnut. Syytöksiä pidettiinkin uskomattomina. Vahvistukset tapahtuneelle saatiin vasta Berliinin muurin sortumisen jälkeen Stasin jäämistöistä.
Zersetzung kehitettiin varsinaisesti Neuvostoliiton alkuvuosina. Netissä sen mainetta pitää tänäkin päivänä yllä joukko ihmisiä, jotka uskovat oman kotimaansa tai jonkun harjoittavan vastaavia toimia itseään kohtaan.
