Pohjois-Korean joukkojen liittyminen Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaa vastaan on venäläistutkija Fjodor Tertitskin mielestä monessa suhteessa ennenkuulumaton asia. Pohjois-Korean armeija ei ole hänen mukaansa koskaan aiemmin osallistunut sotatoimiin ulkomailla, ja diktaattori Kim Jong-unin linjanmuutoksella voi olla vakavia seurauksia.
– Siihen, miksi Pohjois-Korea ei ole koskaan aiemmin lähettänyt sotilasyksiköitä ulkomaille, on yksinkertainen syy: maan hallinto on huolissaan siitä, että eristyksissä olevan maan sotilaat saattavat omaksua ”vääriä” ajatuksia, Kookminin yliopistossa Soulissa työskentelevä Tertitski sanoo ajatushautomo Carnegien julkaisemassa artikkelissa.
Pohjoiskorealaiset sotilaat saattavat hänen mukaansa alkaa ihmetellä esimerkiksi sitä, miksi naapurimaat ovat paljon vauraampia kuin Pohjois-Korea, miksi kenenkään ei tarvitse palvella seitsemää tai kahdeksaa vuotta armeijassa, kuten heidän täytyy, tai miksi Pohjois-Koreassa ylellisyyshyödykkeinä pidettyjä tavaroita on kaupoissa vapaasti saatavilla.
Edes ajatus siitä, että pohjoiskorealaiset sotilaat päättäisivät kotimaahan palattuaan ryhtyä aseelliseen kapinaan kommunistihallinnon kukistamiseksi, ei ole Tertitskin mielestä poissuljettu skenaario. Vuonna 1992 Pohjois-Korea onnistui hädin tuskin torjumaan sotilasvallankaappauksen, jonka taustalla oli joukko Moskovassa Mihail Gorbatšovin aikana opiskelleita upseereita, hän muistuttaa.
Hän arvioi Kim Jong-unin ottaneen laskelmoidun riskin, koska näkee joukkojen lainaamisen Kremlille kannattavana pitkän aikavälin investointina.
– Siitä lähtien, kun Neuvostoliitto vuonna 1990 lopetti taloudellisen avun antamisen, Pjongjang on pyrkinyt kääntämään kelloa taaksepäin kylmän sodan ”vanhoihin hyviin aikoihin”, jolloin se saattoi luottaa merkittävien resurssien virtaan Neuvostoliitosta. Aiemmin Pohjois-Korea ei ole pystynyt tätä tavoitetta saavuttamaan, mutta lähetettyään joukkoja Ukrainaan, se näyttää olevan lähellä onnistumista, Tertitski sanoo.
Venäjän avuksi lähetetyillä Pohjois-Korean joukoilla on hänen mukaansa kuitenkin lukuisia ongelmia, joista yksi on se, että niiden komentorakenteen ensisijainen tarkoitus on sotilasvallankaappauksen estäminen.
– Niiden monimutkainen komentoketju perustuu järjestelmään, jossa poliittiset komissaarit hyväksyivät kaikki sotilaalliset päätökset. Vielä nykyäänkin komentaja voi antaa vain rutiinikäskyjä. Tärkeämmät käskyt on edelleen hyväksytettävä poliittisilla komissaareilla ja sotilaspoliisin edustajalla, hän toteaa.
