Juuri ennen Sveitsissä viime viikolla järjestetyn kansainvälisen rauhankokouksen alkua Vladimir Putin julkisti oman, kyyniseksi ja röyhkeäksi luonnehditun rauhansuunnitelmansa.
Putinin ilmeisenä tarkoituksena oli Atlantic Council -ajatushautomon Ukraine Alert -palvelua johtavan Peter Dickinsonin mukaan heikentää Ukrainan asemaa rauhankokouksessa. Samalla se oli ajankohtainen muistutus siitä, että Putin käy imperialistista valloitussotaa ja jatkaa suuruudenhullujen vaatimustensa esittämistä, kunnes hänet pysäytetään.
Kuvaavaa oli se, että Putinin rauhanehdoissa noin viidennes Ukrainan alueesta jäisi Venäjän hallintaan. Tämä tarkoittaisi myös laajoja alueita, joita Venäjä ei ole missään vaiheessa vallannut.
– Tämä uusi rauhanehdotus on tuorein esimerkki kasvavista aluevaatimuksista, joita Venäjän kymmenen vuotta jatkuneeseen hyökkäykseen Ukrainaa vastaan on liittynyt. Putin on kerta toisensa jälkeen torjunut syytökset laajentumispyrkimyksistä, mutta sitten eskaloinut hyökkäyssotaansa entisestään, Dickinson toteaa tuoreessa analyysissaan.
Vladimir Putinille mikään ei riitä
Helmikuussa 2014 Putin vakuutti, että Kremlillä ei ollut muita alueellisia tavoitteita kuin Krimin niemimaan palauttaminen Venäjän yhteyteen. Kun hän oli kiistänyt kaikki muut Ukrainaan kohdistuvat aikeet, ehti kulua vain viikkoja, kunnes paikallisiksi kapinallisiksi tekeytyneitä venäläisjoukkoja alkoi ilmestyä Itä-Ukrainan Donbasiin.
Putinin ilmoittaessa helmikuussa 2022 täysimittaisesta hyökkäyksestä Ukrainaan hän vakuutti jälleen kerran, että Venäjä ei tavoitellut Ukrainan alueita. Vain kuusi kuukautta myöhemmin hän kuitenkin julisti juhlallisesti neljän Ukrainan maakunnan liittämisestä Venäjään.
Uusi ”rauhansuunnitelma” näyttää Dickinsonin mukaan vahvistavan, että Putinilla ei ole halua saavuttaa kestävää rauhaa Ukrainan kanssa, vaan tavoitteena on edelleen Ukrainan valtion lakaiseminen Euroopan kartalta ja Ukrainan kansakunnan tuhoaminen.
– Kuin korostaakseen tätä Putin liitti viimeisimpiin vaatimuksiinsa kylmäävän varoituksen, jonka mukaan Ukrainan olemassaolo riippuu siitä, onko Kiova valmis hyväksymään hänen ehtonsa, Dickinson sanoo.
– Kuten jokainen Venäjän historiaa vähänkin tunteva tietää, Ukrainan lisäksi on ainakin viisitoista muuta maata, jotka ovat aikoinaan olleet osa Venäjän imperiumia ja täyttävät siten Putinin määritelmän ”historiallisesti venäläisestä”. Kaikki ne ovat nyt mahdollisia kohteita. Vaikka on mahdotonta tarkasti tietää, mitä Putin seuraavaksi tekisi voitettuaan Ukrainan, se, että hän yksinkertaisesti päättäisi lopettaa, taitaa olla kaikkein kaukaa haetuin skenaario, Dickinson toteaa.
– Ainoa keino sellaisen geopoliittisen tulevaisuuden välttämiseksi, jota leimaavat kasvava turvattomuus ja imperialismin uusi nousu, on varmistaa, että Venäjä häviää Ukrainassa, hän painottaa. Tästä Putinin ”rauhansuunnitelma” on hänen mukaansa kouriintuntuva muistutus.